• Maaseudun paikallinen kehittäminen sai 223 miljoonaa euroa

    Maa- ja metsätalousministeriö on hyväksynyt 52 Leader-ryhmää eli paikallista toimintaryhmää rahoituskaudelle 2023–2027
    Leader-rahoituksella on muun muassa kunnostettu kylätaloja ja rakennettu liikuntapaikkoja.
    Leader-rahoituksella on muun muassa kunnostettu kylätaloja ja rakennettu liikuntapaikkoja.  Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Yhteiskunta
    27.1.202312:30
    Maija Ala-Siurua

    Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) on hyväksynyt 52 Leader-ryhmää eli paikallista toimintaryhmää rahoituskaudelle 2023–2027.

    Päätöksellä ministeriö osoitti Leader-ryhmille maaseudun paikalliseen kehittämiseen 223 miljoonaa euroa. Summasta 43 prosenttia tulee EU:lta, 37 prosenttia valtiolta ja 20 prosenttia Leader-alueiden kunnilta. Seitsemän miljoonaa euroa jaetaan myöhemmin kauden aikana, MMM tiedottaa.

    Ryhmät ovat maaseudun kehittämisyhdistyksiä, joissa ovat mukana alueen asukkaat ja aluetta kehittävät yhteisöt, kuten järjestöjä, yrityksiä ja alueen kunnat. Leader-rahoituksen piirissä on MMM:n mukaan runsaat 2,5 miljoonaa maaseudun asukasta.

    Leader-toiminnalla toteutetaan osaltaan Suomen cap-suunnitelmaa eli sitä, miten EU:n yhteistä maatalospolitiikkaa meillä tehdään.

    Leader-toiminta perustuu siihen, että ihmiset tietävät itse parhaiten, miten omaa kotiseutua tulisi kehittää.

    Paikallisilla toimilla parannetaan maaseudun elinvoimaisuutta, kehitetään paikallisia palveluja ja elinkeinoja, tuetaan mikroyrityksiä ja yrittäjyyttä ja lisätään osallisuutta, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, MMM toteaa tiedotteessaan.

    Leader-ryhmät rahoittavat oman paikallisen kehittämisstrategiansa mukaisia kehittämishankkeita ja yritystukia. Lisätietoa Leader-rahoituksesta saa oman alueen Leader-ryhmästä. Yhteystiedot löytyvät sivustolta www.leadersuomi.fi.

    Kauden 2023–2027 rahoitusta pääsee hakemaan myöhemmin keväällä, kun uutta kautta koskeva kansallinen lainsäädäntö ja toimeenpano valmistuvat.

    Lista Leader-ryhmistä ja niiden rahoituskehyksistä

    Lisää aiheesta
    • Uusi cap-kausi tuo mukaan tukimuutoksia.

      Maatalousyrittäjät | Kuluvan vuoden tukitasot ja -ehdot selkenevät

      Tilaajalle
    • Ensi vuoden kansallisten tukien pasmat ovat nyt selvillä.

      Maatalouspolitiikka | Kansallisen tuen ratkaisu ensi vuodelle valmis – uusi cap-kausi tuo paljon muutoksia

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle