• Tulvatilanne rauhoittumaan päin

    Simojoen vesi on laskussa ja Kiiminkijoen jääpadot ovat pienentyneet. Suomen ympäristökeskus kertoo, että myös useimpien Länsi-Suomen järvien pinnat ovat kääntymässä laskuun.
    Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    30.4.201314:23
    MT toimitus

    Lapissa vielä odotellaan kevättulvia. Tornionjoesta arvioidaan jäiden lähtevän lähiviikkoina, mutta lähipäiviksi ennustettu viileä sää hidastuttaa jäidenlähtöä.

    Riski siihen, että nähdään vielä Kiiminki- ja Simojokien tapaisia kovia jääpatoja, on Suomen ympäristökeskuksen (Syke) mukaan normaalia suurempi. Syynä on merijään tavaomaista vahvempi paksuus Tornionjoen suulla.

    Suomen ympäristökeskuksen johtava hydrologi Bertel Vehviläinen kuvaili maanantaina Ylen uutisille, että tämänvuotisesta tulvatilanteesta tekivät poikkeuksellisen nimen omaan jääpatojen aiheuttamat lisäongelmat. Niitä nähtiin yli kymmenessä joessa.

    Pitkään jatkunut pakkastalvi ja sitä seurannut nopea sulaminen vaikuttivat tämän vuoden erikoiseen tilanteeseen, Vehviläinen kertoo.

    Sekä Simojoen kaksi jääpatoa että sen sivujoen Viantienjoen jääpato ovat Syken mukaan helpottaneet. Myös Kiiminkijoessa tulvavaara on ohi, sillä vedenpinnat ja virtaamat ovat laskussa koko joen matkalta.

    Vapunaaton tietojen mukaan Etelä-Pohjanmaan joissa vedenkorkeudet ovat laskussa. Sama tapahtuu muissa järvissä paitsi Lappajärvellä, jossa vedenpinta nousee vielä noin 10 senttiä toukokuun puolelle siirryttäessä.

    Satakunnassa Karvianjoen vesistössä Poosjärvi ennustetaan nousevan vielä 10–15 senttiä.

    Etelä-Suomessa suurimpien järvien vedenpinnat ovat korkeimmillaan kuitenkin vasta parin viikon, jopa kuukauden päästä.

    Tulvaennusteita voi seurata Syken palvelusta.

    Ylen uutinen

    Artikkelin aiheet
    tulvatilanne
    Suomen ympäristökeskus
    Simojoki
    Kiiminkijoki
    jääpato
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria