• Saimaannorpat saivat tänä talvena ennätykselliset 400 apukinosta

    Saimaalle on tänä vuonna asennettu myös noin 50 keinopesää
    Apukinoksilla ja keinopesillä parannetaan uhanalaisen saimaannorpan kuuttien selviämismahdollisuuksia. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA.
    Apukinoksilla ja keinopesillä parannetaan uhanalaisen saimaannorpan kuuttien selviämismahdollisuuksia. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    17.2.202608:30
    STT

    Saimaannorpille kolattiin tänä talvena ennätykselliset noin 400 apukinosta, kertoo Metsähallitus. Edellinen ennätys on vuoden takaa, jolloin kinoksia kolattiin päälle 300.

    Myös vapaaehtoisia osallistui tänä vuonna ennätysmäärä Metsähallituksen koordinoimiin kolauksiin. Apukinoskolauksissa olivat mukana WWF, Itä-Suomen yliopisto ja Suomen luonnonsuojeluliitto.

    Ilmastonmuutoksen myötä Saimaan lumi- ja jäätilanne on entistä arvaamattomampi. Uhanalaisen saimaannorpan kuuttien selviämismahdollisuuksia voidaan parantaa apukinoksilla ja keinopesillä.

    ”Tänä vuonna lunta ja jäätä on ollut riittävästi apukinosten kolaamiseen, mutta pesintään soveltuvia paksuja luonnonkinoksia ei juuri ole”, kertoo Metsähallituksen luonnonsuojelun erityisasiantuntija Riikka Alakoski tiedotteessa.

    Saimaalle on tänä vuonna asennettu lisäksi noin 50 keinopesää. Aiemmin norppien on nähty ottavan pesiä käyttöön jo muutama päivä asennuksen jälkeen. Kuutit syntyvät helmi-maaliskuussa.

    Saimaalla kulkevien on hyvä olla tietoinen paikallisista liikkumiskieltoalueista. Jäällä liikkuvien tulee suosia selkäjäitä ja välttää rantojen, luotojen ja saarten lähellä kulkemista, jotta norpille sallitaan pesärauha.

    Artikkelin aiheet
    saimaannorppa
    Metsähallitus
    ilmastonmuutos
    luonnonsuojelu
    Saimaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena