• Eläkeiän nosto lisäsi työllisyyttä, kertoo tutkimus

    Vaikka työllisyys on kasvanut merkittävästi eläkeuudistuksen vuoksi, myös työttömänä, työkyvyttömyyseläkkeellä ja työvoiman ulkopuolella olo on lisääntynyt selvästi.
    Eläketurvakeskus kertoo, että eläkeiän nousu on lisännyt huomattavasti eläkeiän kynnyksellä olevien työllisyyttä.
    Eläketurvakeskus kertoo, että eläkeiän nousu on lisännyt huomattavasti eläkeiän kynnyksellä olevien työllisyyttä.  Kuva: LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto
    Uutiset|Yhteiskunta
    15.6.202309:54
    STT

    Eläkeiän nousu on lisännyt huomattavasti eläkeiän kynnyksellä olevien työllisyyttä, kertoo Eläketurvakeskuksen (ETK) tuore tutkimus.

    Valtaosan kasvusta selittää se, että työlliset ovat pysyneet työssä entistä pidempään, ekonomisti Satu Nivalainen ETK:sta sanoi tiedotteessa.

    "Kolmen kuukauden eläkeiän nousun myötä työssä olevien osuus on noussut keskimäärin 20 prosenttiyksikköä 49 prosenttiin, eli työllisyys on kasvanut 1,7-kertaiseksi”, hän sanoi.

    Eläkeiän asteittaisesta noususta sovittiin vuoden 2017 eläkeuudistuksessa.

    Työllisyys on kasvanut yksityisellä sektorilla enemmän kuin julkisella. Kolmen kuukauden eläkeiän nousu on lähes kaksinkertaistanut työllisten osuuden yksityisellä sektorilla, kun verrataan eläkeuudistusta edeltävään aikaan. Julkisella sektorilla työllisyys on puolestaan 1,4-kertaistunut.

    Matalasti koulutettujen työllisyys on kasvanut korkeasti koulutettuja enemmän.

    ”Julkisella sektorilla ja korkeasti koulutettujen joukossa huomattavasti suurempi osa oli jatkanut työskentelyä yli alimman eläkeiän jo ennen uudistusta. Siten uudistuksen työllisyysvaikutukset julkisella sektorilla ja korkeasti koulutetuilla ovat jääneet vähäisemmiksi”, Nivalainen kuvasi tiedotteessa.

    Vaikka työllisyys on kasvanut merkittävästi eläkeuudistuksen vuoksi, myös työttömänä, työkyvyttömyyseläkkeellä ja työvoiman ulkopuolella olo on lisääntynyt selvästi.

    Nivalaisen mukaan työttömyyden ja työkyvyttömyyden kasvu johtuu lähinnä siitä, että eläkeiän nousua edeltäneessä työmarkkinatilassa on pysytty entistä pidempään. Tämä tarkoittaa siis käytännössä sitä, että kyseiset henkilöt olivat jo ennestään työttömiä tai työkyvyttömyyseläkkeellä, ja nyt heidän tilanteensa on pitkittynyt eläkeiän nousun vuoksi.

    Kuitenkin joka kymmenes niistä työllisistä, jotka ilman eläkeiän nousua olisivat eläkkeellä, on joutunut työttömäksi tai muuten poistunut työstä.

    ”Eläkeiän nousun myötä eläkemenoissa on saatu säästöjä ja verotuloja on kerätty aiempaa enemmän, mutta samaan aikaan työkyvyttömyyseläke- ja sosiaaliturvamenot ovat kasvaneet”, Nivalainen summasi tiedotteessa.

    Vuoden 2017 uudistuksessa sovittiin, että vanhuuseläkkeen alaikärajaa nostetaan ensi vaiheessa kolmella kuukaudella jokaista ikäluokkaa kohti. Uudistus aloitettiin vuonna 1955 syntyneistä.

    Vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneiden eläkeikäraja kytkettiin taas elinajanodotteeseen.

    Tutkimuksen kohteena ovat olleet kaikki 1954–1956 syntyneet suomalaiset. Vuonna 1954 syntyneiden alin vanhuuseläkeikä oli 63 vuotta, 1955 syntyneiden 63 vuotta 3 kuukautta ja 1956 syntyneiden 63 vuotta 6 kuukautta.

    "Tulokset kuvaavat eläkeiän nousun vaikutuksia hyvin lyhyellä aikavälillä eli tilanteessa, jolloin vanhuuseläkeikä ei vielä ole noussut kovin paljoa”, tutkimuksessa todetaan.

    Siksi tutkimuksessa tehdyt tarkastelut on syytä toistaa, kun vanhuuseläkeikä on noussut enemmän, ETK sanoo.

    Artikkelin aiheet
    eläkeikä
    työllisyys
    eläkeuudistus 2017
    eläketutkimus
    Satu Nivalainen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle