• Pauliina-myrskyn aiheuttamat sähkökatkot melkein ohi

    Ilmatieteen laitoksen mukaan navakka ja puuskainen lounaistuuli heikkenee Itä-Suomessa illemmalla.
    Tuuli riepotteli Helsinkiä juhannusaattona.
    Tuuli riepotteli Helsinkiä juhannusaattona. Kuva: LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Uutiset
    23.6.201820:04
    STT

    Enää noin 200 taloutta on ilman sähköjä neljän jälkeen iltapäivällä juhannuspäivänä. Sähköttömiä talouksia on lähinnä Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Savossa.

    Juhannusaattoiltana sähköt olivat poikki enimmillään yli 25 000 kotitaloudelta eri puolilla Suomea.

    Sähkökatkoja aiheuttivat myrskyn sähkölinjoille kaatamat puut sekä muuntamoihin joutuneet risut.

    Ilmatieteen laitoksen mukaan navakka ja puuskainen lounaistuuli heikkenee Itä-Suomessa illemmalla.

    Saimaalla ja muualla Itä-Suomessa on voimassa tuulivaroitus. Saimaalla tuuli oli kovinta aamulla, ja päivän mittaan kovimmat tuulet siirtyvät pohjoiseen Kainuun suuntaan. Merialueille ei ole enää lainkaan tuulivaroituksia.

    Metsäpalovaroituksia ei ole tällä hetkellä voimassa missään päin Suomea.

    Sunnuntaina etelärannikolle ja maan itäosiin nousee uusia sateita, mutta muuten päivä on poutainen.

    Lämpötilat ovat huomenna suuressa osassa maata 15–18 asteessa. Pohjanmaalla ja maan itäosassa voidaan yltää paikoin yli 20 asteeseen.

    Artikkelin aiheet
    Pauliina-myrsky
    sähkökatko
    Ilmatieteen laitos
    Itä-Suomi
    myrsky
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria