• Lakko osuu ruokateollisuudessa ainakin Valioon, Saarioisiin ja Pouttuun

    Suomen Elintarviketyöläisten Liiton mukaan kuun vaihteessa on menossa lakkoon noin 4 500 työntekijää.
    MT:n kyselyn perusteella naiset ovat lakkomyönteisempiä kuin miehet, sillä naisista 61 prosenttia vastasi hyväksyvänsä poliittiset työtaistelutoimet. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.
    MT:n kyselyn perusteella naiset ovat lakkomyönteisempiä kuin miehet, sillä naisista 61 prosenttia vastasi hyväksyvänsä poliittiset työtaistelutoimet. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.  
    Uutiset|Politiikka
    26.1.202410:17
    STT

    Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ilmoittaa lakoista 31. tammikuuta–2. helmikuuta välisellä ajalla.

    Lakkoihin osallistuu noin 4 500 työntekijää 21 elintarvikealan työpaikalla. SEL:n mukaan lakoissa on mukana muun muassa Valion, Poutun ja Saarioisen yksiköitä.

    Poliittisilla lakoilla vaaditaan Orpon hallitusta neuvottelemaan ammattiyhdistysliikkeen kanssa hallituksen ajamista työelämäheikennyksistä.

    ”Koska hallitus ei suostu huomioimaan työntekijöiden näkemyksiä, meillä ei ole muita keinoja pyrkiä torjumaan hallituksen eteenpäin viemiä työntekijöiden oikeuksien ideologisia heikennyksiä kuin poliittiset lakot”, sanoo SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen tiedotteessa.

    Lakon piirissä ovat lakkoon julistetun työpaikan kaikki SEL:n työehtosopimuksen alaiset työt hätätyötä lukuun ottamatta.

    SEL on yksi monista helmikuun alun lakkoihin mukaan liittyvistä liitoista. Tähän mennessä muun muassa palvelualalla työskentelevien PAM, Teollisuusliitto ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ovat ilmoittaneet lakoista.

    Lisäksi muun muassa OAJ, Tehy ja Super ovat ilmoittaneet lakoista pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa.

    Lisää aiheesta
    • Helmikuun alun lakot iskevät sahojen lisäksi Stora Enson ja UPM:n paperi- ja sellutehtaisiin.

      Metsäteollisuus | Poliittiset lakot pysäyttävät lähes koko metsäteollisuuden

      Tilaajalle
    • Kaksipäiväisellä lakolla liitot vastustavat Orpon hallituksen rajuja työelämäheikennyksiä ja sosiaaliturvan leikkauksia.

      Politiikka | Lakko pysäyttää Suomen lentoliikenteen helmikuun alussa – vaikuttaa noin 60 000 asiakkaan matkasuunnitelmiin

    • Rakennusliiton mukaan poliittisella lakolla vastustetaan hallituksen kaavailemia sosiaaliturvan leikkauksia ja työelämää koskevia heikennyksiä. Lehtikuva / Vesa Moilanen.

      Politiikka | Sähköliitto, Rakennusliitto ja Talentia mukaan lakkoilemaan

    • Politiikka ja talous | Lakko iskee kauppoihin

    • Tauko sähköpostien käsittelyssä ja mielenilmauksesta kertova automaattinen vastausviesti ovat moderneja keinoja työntekijöiden oikeuksien puolustamisessa.

      Työmarkkinat | Agronomiliitto suunnittelee seisausta sähköpostien lukemiseen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa