• Purra: Hallitus päässyt sopuun sote-säästöistä

    Hallitus on päässyt sopuun sosiaali- ja terveydenhuoltoon tehtävien leikkausten kohdentamisesta.
    Purra: Hallitus päässyt sopuun sote-säästöistä
    Purra: Hallitus päässyt sopuun sote-säästöistä Kuva: Heikki Saukkomaa
    Uutiset|Politiikka
    27.3.202514:32
    STT–

    Sopuun pääsemisestä kertoi valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) toimittajille eduskunnassa torstaina.

    ”Meillä on sopu valmis ja tiedote on tulossa hetken päästä”, Purra sanoi.

    Päätöksissä on kyse siitä, miten hallitus toteuttaa jo viime keväänä päättämänsä, lähes 200 miljoonan euron leikkaukset sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Niihin kuuluu esimerkiksi 100 miljoonan euron leikkaus sosiaalihuoltoon.

    Aiemmin päätettyjen leikkausten tarkka toteuttaminen osoittautui sosiaali- ja terveysministeriössä vaikeaksi tehtäväksi. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) lupasi, että hallitus kertoo leikkausten kohdentumisesta hyvissä ajoin ennen huhtikuun alue- ja kuntavaaleja.

    Hallituksen aiemmin päättämät säästöt olivat sosiaalihuollon palveluiden rajaaminen 100 miljoonalla eurolla ja erikoissairaanhoidon palveluiden rajaaminen kymmenillä miljoonilla euroilla.

    Lisäksi sairaaloiden työnjakoa uudistamalla on ollut tarkoitus saada aikaan 25 miljoonan euron säästöt vuosittain ensi vuodesta alkaen.

    Pöydällä neuvotteluissa ovat olleet rajaukset muun muassa lastensuojeluun, vammaispalveluihin ja vanhustenhoivaan. STT kertoi keskiviikkona, että säästöjä oli etsitty esimerkiksi palveluiden ikärajoista, henkilöstömitoituksista ja määräajoista.

    Artikkelin aiheet
    Riikka Purra
    hallitus
    sote-säästöt
    sosiaali- ja terveydenhuolto
    Petteri Orpo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa