• Tänään on osalle viimeinen päivä korjata esitäytettyä veroilmoitusta

    Paljon etätöitä tehneille erityisesti työhuonevähennys on merkittävä ilmoitettava.
    Verohallinto odottaa esitäytettyihin veroilmoituksiin tänä vuonna paljon korjauksia ja täydennyksiä.
    Verohallinto odottaa esitäytettyihin veroilmoituksiin tänä vuonna paljon korjauksia ja täydennyksiä. Kuva: LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Uutiset
    4.5.202109:30
    STT

    Osalle veronmaksajista tänään on viimeinen päivä tehdä korjauksia tai täydennyksiä viime vuoden esitäytettyihin veroilmoituksiin.

    Oman määräpäivän voi tarkastaa esitäytetystä veroilmoituksesta tai OmaVero-palvelusta verkossa. Lopuille veronmaksajille määräpäivät ovat viikon kuluttua tiistaina 11. toukokuuta sekä viikkoa myöhemmin tiistaina 18. toukokuuta.

    Tänään on lisäksi viimeinen päivä tehdä korjauksia tai täydennyksiä kiinteistöveroon liittyen. Kiinteistöveron maksupäivät ovat 6. elokuuta ja 6. lokakuuta.

    Verohallinto odottaa esitäytettyihin veroilmoituksiin tänä vuonna enemmän korjauksia ja täydennyksiä kuin moneen vuoteen. Syyksi kerrotaan koronavuosi, jonka takia muutoksia tekevien joukossa on monia ensimmäistä kertaa veroilmoitustaan täydentäviä.

    "Koronapandemian seuraukset kohdistuvat ennen kaikkea palkansaajien verotukseen, ja heistä jopa 95 prosenttia käyttää viisaasti OmaVero -verkkopalvelua ilmoittamiseen. Mitään ihmisjonoja veroilmoituksen jättämiseen ei siksi ole odotettavissa", viestintäpäällikkö Nilla Hietamäki Verohallinnosta kertoi viikon takaisessa tiedotteessa.

    Verohallinto arvelee erityisesti etätöihin liittyvien verovähennysten ja maskikulujen vähentämisen kiinnostavan ihmisiä. Keväällä 2020 arviolta miljoona palkansaajaa jäi etätöihin vähintään vähäksi aikaa, osa koko loppuvuodeksi.

    Etätyöhön liittyviä kuluja voi vähentää verotuksessa tulonhankkimismenoina. Verohallinto tekee kaikille palkansaajille automaattisesti 750 euron suuruisen tulonhankkimisvähennyksen. Jos yhteenlasketut tulonhankkimismenot jäävät viime vuodelta 750 euron alle, menoja ei tarvitse ilmoittaa.

    Paljon etätöitä tehneille erityisesti työhuonevähennys on merkittävä ilmoitettava.

    Artikkelin aiheet
    veroilmoitus
    etätyöt
    verovähennykset
    Verohallinto
    OmaVero
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria