• Ruuanjämistä jauhetaan energiaa ja lannoitetta

    Uutiset
    7.12.201215:00
    MT toimitus

    FORSSA (MT)

    Löyhkä pistää silmät kirvelemään ja haukkomaan henkeä suun kautta. Jätelaitoksen tuotantopäällikkö Hannu Nyman ei ole moksiskaan, sillä hänen nenänsä on turtunut hajuun.

    Nyman luotsaa Suomen kolmen suurimman biojätelaitoksen joukkoon kuuluvaa Envor Biotechiä Forssassa. Moderni monitoimilaitos tiristää biojätteistä kaiken hyödyn irti.

    Kotitalouksien appelsiininkuorista sekä kaupan ja teollisuuden jätteistä syntyy murskaimissa ”jauhelihaa”, joka sekoitetaan jätevesilaitokselta saatuun lietteeseen.

    Liemiä haudutetaan kolmessa biokaasureaktorissa, jotka tuottavat kaasua viereiselle lasivillatehtaalle. Biokaasulla tuotettua sähköä syötetään oman käytön lisäksi valtakunnan verkkoon. Laitos tuottaa vuodessa noin kuusi miljoonaa kuutiota biokaasua. Sen energiasisältö vastaa noin 1 500 omakotitalon energiankulutusta.

    Sivutuotteena syntyy erinomaista lannoitetta, jota viitisentoista maanviljelijää levittää säännöllisesti pelloilleen.

    Noin viidennes laitokselle tulevasta biojätteestä kompostoidaan. Tuloksena syntyy multaa viherrakentamiseen ja maanparannuskompostia pelloille.

    Tavaraa saapuu Forssaan jopa Porista ja Kouvolasta asti, sillä laitoksella on kapasiteettia vastaanottaa alueilla syntyviä eloperäisiä jätteitä.

    Nymanin mukaan laitos käsittelee tänä vuonna 65 000 tonnia biojätettä. Kapasiteettia olisi enempäänkin.

    Nyman on laitoksesta ylpeä: ”Tämä on ollut varmatoiminen biokaasulaitos. Tuotantokatkokset ovat olleet lyhyitä.”

    KATJA KOLJONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    biojäte
    biokaasu
    Envor Biotech
    Forssa
    kiertotalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle