• Vakuutukset painoivat OP-Pohjolan tulosta

    OP-Pohjola-ryhmän voitto ennen veroja supistui voimakkaasti loka-joulukuussa. Tulos painui 35 miljoonaa euroon vuoden takaisesta 137 miljoonasta eurosta.
    Uutiset
    8.2.201209:47
    MT toimitus

    Syynä oli vakuutustoiminnan putoaminen tappiolle kulukirjausten vuoksi. Sen sijaan pankkitoiminnassa OP-Pohjola kohensi tulostaan yli 20 prosenttia.

    Vakuutusyksiköiden koko vuoden tulos pysyi niukasti voitolla, ja pankkitoiminnassa konserni paransi tulostaan lähes kolmanneksella. Vahinkovakuutuksia painoivat myrskyt ja luminen talvi.

    OP-Pohjolan pääjohtaja Reijo Karhinen arvioi, että ensimmäiset merkit talouden vakautumisesta alkavat näkyä. Tilanne pysyy kuitenkin herkkänä, ja suuretkin takaiskut velkakriisin hoidossa ovat edelleen mahdollisia.

    ”Euroalueen velkakriisin vaikutusta suomalaisten taloudenpitoon ei pidä liioitella”, Karhinen arvioi yhtiön tulostiedotteessa.

    Hänen mukaansa pankkitoimintaa tukee muun muassa alhainen korkotaso, joka suosii asuntokauppaa.

    Karhinen vaatii, että Suomen päättäjät kääntävät katseensa pikaisesti Euroopasta kotimaahan, koska Suomessa on vaivihkaa syöty talouden puskurit ja julkinen velkaa kasvaa kovaa vauhtia.

    Artikkelin aiheet
    OP-Pohjola
    vakuutukset
    pankkitoiminta
    Suomen taloustilanne
    euroalueen velkakriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria