Kuntauudistusta ja sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) uudistusta vain tappelutetaan keskenään. Valmista ei tule niin millään, vaikka kunnallinen palvelurakennemallikin on jo keksitty: maakunnat – niiden kuntien yhdessä muodostamat maakuntien liitot. Toiminnallis-taloudellisiin maakuntiin, niiden autonomiaan, päätöksentekovaltaan ja demokratiaan tarvitaan vain rakenteellista uudistusta sote-vastuun ja hallinnoinnin liitännän lisäksi.
Vastuu EU:n vaatiman aluekehityslainsäädännönkin uudistuksesta, kunnallisesta aluejaosta kuuluu perustuslain 122 §:n mukaan valtiovallalle.
Kyseessä on keskustan Juha Sipilän esittämä kokonaisuus: maakunta-lähikuntamalli. Maakuntaliitoilla – muutama vielä kenties yhdistettynä (vertaa äänellinen tasa-arvo) – on niille sälytettynä riittävä valta, vastuu ja varat myös soten toteuttamiseen nimenomaan erityissairaanhoidon laajasti vaativissa järjestelyissä muiden, jo entuudestaan tunnettujen maakunnallisten tehtävien lisäksi.
Maakuntien liitoista olisi kehitettävä maakuntiensa yleisiä kuntayhtymiä, jotka hoitaisivat myös kuntayhtymämuotoisten koulutuskuntayhtymien tehtävät sairaanhoitopiirien toimintojensa lisäksi. Tarkoitus on muodostaa kunnista yhteistoiminnallisia ja – vastuullisia alueita, jotka vastaisivat kokonaisoptimoiden kaikista kuntapalveluista.
Kyseessä eivät ole vain lakkautettavat sairaanhoitopiirit eivätkä myöskään erityisvastuualueet. Malli ei jätä hallinnollista raja-aitaa maakunnan ja kuntien välille, kunhan hallinnoinnissa – ”himmelit” minimoiden – välillisestä demokratiasta siirrytään välittömään demokratiaan (vertaa Kainuun maakuntakokeilu).
Pienet kunnat eivät syrjäytyisi asukkaineen, kun vaalitapaan liitettäisiin säännös, jolla varmistettaisiin, että kukin kunta saa ainakin yhden edustajan maakuntavaltuustoon.
Pienistä kunnista ei myöskään tulisi valtionosuuksien turvin toimivia suojatyöpaikkoja, vaan tämä vähentäisi keskittämisen luomia haittoja mahdollistaen etätyöt, peruselinkeinojen jatkuvuuden ja perustuslain sekä ihmisoikeuksien edellytysten toteutumisen (9 §/jul. artikla 13).
Palvelusta vastuussa olevan maakuntaliiton on tietenkin voitava itse päättää, miten se palvelunsa järjestää. Paljonko taajamien ja maaseudun tyhjentäminen sekä väestön uudelleen asuttaminen palveluineen maksaa?
Kyseessä on helposti miljardien eurojen menetykset todellisen epäinhimillisyyden ja kansataloudellisen tuhlauksen lisäksi.
”Lähikuntien” tulee voida asianomaisin säännöksin säilyttää terveyskeskuspalvelunsa alueellaan. Sote-palvelut ovat kuntien asukkaiden peruspalveluita, eikä niitä tärkeyksiä korvata esimerkiksi pitkillä taksikyydeillä.
Lähikuntien (kotikuntien) välistä tervettä kilpailua ei kuitenkaan sovi täysin lopettaa enempää kuin vaikeuttaa yksityisten sote-palveluiden tarjoajienkaan toimintoja.
Kunnalliset sote-palvelut eivät ole savupiipputeollisuuden tai automaatioeläinruokinnan tehotaloutta. Kyseessä ovat meidän kaikkien ihmisten inhimilliset läheispalvelut.
Ilkka Hyttinen
Jämijärvi