• Raakaöljyn hinta nousi korkeimmilleen lähes kolmeen vuoteen – koronarajoitusten helpottumisen odotetaan nostavan kulutusta

    Suomessa bensiinin 95E10-laadun keskihinta on Polttoaine.net-sivuston mukaan 1,724 euroa litralta.
    Hintojen nousu johtuu markkinakommenttien mukaan siitä, että kulutuksen odotetaan kasvavan koronarajoitusten helpottuessa.
    Hintojen nousu johtuu markkinakommenttien mukaan siitä, että kulutuksen odotetaan kasvavan koronarajoitusten helpottuessa. Kuva: LEHTIKUVA/AFP
    Uutiset
    28.9.202110:51
    STT

    Raakaöljyn hinta on noussut korkeimmilleen lähes kolmeen vuoteen. Pohjanmeren Brent-laadun hinta kohosi tiistaina yli 80 dollariin tynnyriltä. Myös Yhdysvaltain viitelaadun WTI:n hinta on noussut.

    Hintojen nousu johtuu markkinakommenttien mukaan siitä, että kulutuksen odotetaan kasvavan koronarajoitusten helpottuessa. Asiaan vaikuttaa myös raakaöljyvarastojen supistuminen.

    Maakaasun hinta on puolestaan kohonnut korkeimmilleen seitsemään vuoteen.

    Raakaöljyn ja maakaasun hinnat ovat nousussa, vaikka maailmantalouden kasvu on hidastumassa kiivaimman vaiheen jälkeen.

    Alimmillaan Brentin hinta kävi 16 dollarissa tynnyriltä, kun korona iski maailmantalouteen viime vuoden alkupuolella.

    Suomessa bensiinin 95E10-laadun keskihinta on Polttoaine.net-sivuston mukaan 1,724 euroa litralta.

    Artikkelin aiheet
    raakaöljy
    energiamarkkinat
    maakaasu
    bensiini
    korona
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria