• Otkes käynnisti varsinaisen tutkinnan Kaskisten tasoristeysturmasta

    Onnettomuudessa loukkaantui seitsemän linja-auton kyydissä ollutta lasta sekä linja-auton kuljettaja.
    Onnettomuudessa ratatyökone törmäsi koululaisia kuljettaneeseen linja-autoon vartioimattomassa tasoristeyksessä eilen aamulla.
    Onnettomuudessa ratatyökone törmäsi koululaisia kuljettaneeseen linja-autoon vartioimattomassa tasoristeyksessä eilen aamulla. Kuva: LEHTIKUVA / Mats Ekman
    Uutiset
    6.10.202120:30
    STT

    Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) kertoi keskiviikkona käynnistäneensä varsinaisen tutkinnan Pohjanmaan Kaskisten tasoristeysturmasta.

    Ratatyökone törmäsi koululaisia kuljettaneeseen linja-autoon vartioimattomassa tasoristeyksessä Pyhän Eskilinkadulla tiistaiaamuna.

    Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario John Forslund Pohjanmaan poliisista kertoi STT:lle keskiviikkona aamupäivällä, että kaksi turmassa loukkaantunutta lasta oli yhä sairaalahoidossa.

    Forslundin mukaan linja-auton kuljettajaa ei ollut vielä kuultu onnettomuudesta. Myös kuljettaja oli sairaalassa.

    Onnettomuudessa loukkaantui seitsemän linja-auton kyydissä ollutta lasta sekä linja-auton kuljettaja. Lapset olivat matkalla Kristiinankaupunkiin yläkouluun ja lukioon.

    Poliisin alustavien tietojen mukaan linja-auto ei pysähtynyt stop-merkin kohdalle ennen tasoristeystä. Tapahtumia tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

    "Silminnäkijöiden mukaan (linja-auto) ei ole pysähtynyt stop-merkin eteen, ja sitten tietenkin olemme tehneet teknistä tutkintaa. Se viittaa siihen, ettei linja-auto ole pysähtynyt stop-merkin eteen", Forslund sanoi.

    Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta voidaan tuomita vähintään 30 päiväsakkoa ja enintään kaksi vuotta vankeutta.

    Forslundin mukaan onnettomuudessa mukana olleen ratatyökoneen tarkasta nopeudesta ei ole tietoa. Tiistaina sen arvioitiin olleen 30, maksimissaan 50 kilometriä tunnissa.

    "Se tiedetään, että ratatyökoneen nopeus on ollut aika hiljainen, mutta tarkkoja tietoja siitä ei ole."

    Ratatyökoneen kuljettaja oli ehtinyt hidastaa vauhtia jonkin verran ennen törmäystä ja antanut äänimerkin varoitukseksi.

    Forslundin mukaan myös linja-auton nopeus oli törmäyshetkellä hiljainen. Hän arvioi, ettei linja-auton kuljettaja todennäköisesti havainnut ratatyökonetta.

    "Tuskin hän olisi mennyt raiteille, jos olisi havainnut sen. Epäilemme, ettei kuljettaja ole havainnut sitä."

    Otkesin mukaan linja-auto vaurioitui törmäyksessä korjauskelvottomaksi. Ratatyökone suistui törmäyksen jälkeen kiskoilta ja vaurioitui. Lisäksi rataa vaurioitui noin 30 metrin matkalta.

    Artikkelin aiheet
    Otkes
    Kaskinen
    tasoristeysturma
    liikenneturvallisuus
    onnettomuustutkinta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria