• Jäät ohenevat vauhdilla ja tulvat siirtyvät kohti pohjoista

    Kun sä kuulet kuovin äänen, älä mene järveen jäälle. Näin todetaan vanhassa sanonnassa. Kuoveja tepastelee eteläisen Suomen pelloilla, ja Syke varoittaakin heikoista jäistä.
    Iijoen tulva valtasi kelkkareitin viime toukokuussa Pudasjärven keskustan tuntumassa.
    Iijoen tulva valtasi kelkkareitin viime toukokuussa Pudasjärven keskustan tuntumassa. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    13.4.201817:00
    Maija Ala-Siurua

    Eteläisessä Suomessa joet alkavat vapautua jääkannestaan pohjoisen jokien seuratessa perässä. Virtaamien kasvaessa jokijäille ei enää pidä mennä, varoittaa Suomen ympäristökeskus Syke. Myös järvien jäiden sulaminen on alkanut etelässä. Keskisessäkin Suomessa kannattaa varoa paikkoja, joissa jää on heikkoa, kuten virtapaikkoja, sillan alusia ja kapeikkoja.

    Jäät hupenevat vauhdilla yöpakkasten väistyessä ja auringon säteiden haurastuttaessa jäätä. Kevätjäät ovat puikkoontumisen vuoksi petollisia, Syke muistuttaa. Aamulla ja yöllä vielä hyvin kestänyt monikymmensenttinen jää voi pettää iltapäivällä.

    Tulvakeskuksen mukaan etelän tulvat ovat kääntymässä laskuun samaan aikaan, kun tulvariski liikkuu kohti pohjoista.

    Nopeasti lämpenevä sää nostaa jokien pinnat viikonlopun aikana tulvalukemiin Etelä-Pohjanmaalla ja Karvianjoella. Maanantaihin mennessä nousee Kyrönjoen pinta Nikkolan kohdalla noin kolme metriä ja Lapuanjoella 2,5 metriä, Tulvakeskus ennustaa.

    Keskimääräistä suurempien tulvien ennustetaan olevan huipussaan ensi viikon loppupuolella. Tulva katkaisee paikallisteitä, ja mökkejä on vaarassa kastua.

    Keski-Pohjanmaalla joet lähtevät nousuun ensi viikon alkupuolella. Etelä- ja Lounais-Suomessa jokien pinnat ovat kääntyneet laskuun. Tulva jäi keskimääräistä pienemmäksi.

    Pohjois-Karjalasta Länsi-Lappiin ulottuvalla vyöhykkeellä saatetaan kokea tavanomaista suurempia tulvia, koska lumen vesiarvot ovat korkealla. Keski- ja Itä-Suomessa järvissä on paikoin paljon vettä sateisen syksyn ja alkutalven jäljiltä.

    Suuren lumimäärän seurauksena useiden Järvi-Suomen luonnontilaisten järvien ennustetaan nousevan tavallista korkeampaan keväthuippuun touko-kesäkuun aikana.

    Vesitilannekartat Syken sivuilla

    Artikkelin aiheet
    jäiden oheneminen
    tulvat
    Syke
    kevät
    Etelä-Pohjanmaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria