• Veneilykuolemia ennätysvähän, hukkuneista neljännes yli 75-vuotiaita

    Kylmä kesä ja asenteiden muuttuminen vähensivät onnettomuuksia.
    Veneilyonnettomuudet sattuvat usein veneen kaatumisen tai kallistumisen vuoksi.
    Veneilyonnettomuudet sattuvat usein veneen kaatumisen tai kallistumisen vuoksi. Kuva: Marita Waenerberg
    Uutiset
    9.2.201609:15
    Terhi Pape-Mustonen

    Huviveneilyssä menehtyi viime vuonna 40 veneilijää, mikä on tilastojen valossa vähemmän kuin koskaan. 39 kuolleista oli miehiä ja reilu neljännes yli 75-vuotiaita.

    "Suunta on oikea. Voidaan puhua jopa ennätysvuodesta", iloitsee Trafin veneily-yksikönpäällikkö Ville Räisänen.

    "Kylmä kesä väritti kulunutta veneilykautta ja näkyy erityisesti arkipäivinä tapahtuneessa onnettomuuksien vähenemisessä. Vesiliikenteen valvojien ja pelastajien mukaan suomalaiset ovat veneilleet menneenä veneilykautena pääasiassa viikonloppuisin", Räisänen kertoo.

    Veneilijöiden asenteet turvallisuutta kohtaan ovat muuttuneet. 1980-luvulla vesiliikenteessä kuoli keskimäärin yli 90 ihmistä, 2000-luvun alkuvuosina enää yli 60. Viimeisen kolmen vuoden aikana keskiarvo on ollut alle 50, vaikka veneiden ja veneilyn määrä on kasvanut koko ajan.

    Lähes kaikki onnettomuudet tapahtuivat tuttuun tapaan pienillä moottori- ja soutuveneillä. Lisäksi sekä purjelautailu- että vesiskootterionnettomuuksissa menehtyi viime vuonna yksi henkilö.

    "Onnettomuus sattui useimmiten veneen kaatumisen tai kallistuman vuoksi", Räsänen kertoo.

    "Uskaltaisin väittää vanhaan malliin, että pelastusliivien käyttö olisi pelastanut useimmat näistä menehtyneistä."

    Artikkelin aiheet
    veneily
    veneilyturvallisuus
    hukkuminen
    tilastot
    pelastusliivit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria