• Yli 200 saa kenkää kehitysapujärjestöistä

    Irtisanomiset seurausta hallituksen kehitysapuleikkauksista. Moni hanke loppumassa.
    Uutiset
    21.12.201507:51
    STT

    Useissa kehitysyhteistyöjärjestöissä on käyty syksyn aikana yt-neuvotteluja sen jälkeen, kun hallitus kertoi aikovansa leikata kehitysyhteistyön määrärahoja.

    "Isommissa järjestöissä olemme laskeneet, että leikkausten seurauksena sanotaan irti reilut 200 ihmistä", sanoo kehitysyhteistyöjärjestö Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen.

    Esimerkiksi Kepasta sanottiin irti syyskuussa 33 ihmistä. Lisäksi muun muassa Kirkon ulkomaanapu sekä kehitysyhteistyöjärjestöt World Vision ja Plan ovat irtisanoneet työntekijöitä yt-neuvottelujen myötä syksyn aikana.

    Irtisanomisten lisäksi järjestöt ovat myös kertoneen lakkauttavansa useita hankkeita eri puolella maailmaa. Esimerkiksi lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida lopettaa yhteensä 18 hanketta ja työ lopetetaan kokonaan viidessä maassa. Kirkon ulkomaanapu lopettaa hankkeita viidessä eri maassa.

    "Näistä yksi on Kongossa ja toinen Libyassa, joissa avuntarve on mielettömän suuri", kertoo toiminnanjohtaja Jouni Hemberg.

    Hallituksen talousarviossa esitettiin, että kehitysyhteistyön määrärahoja aiotaan leikata vuosittain arviolta 200 miljoonalla eurolla. Lisäksi arviolta 130 miljoonaa euroa muutetaan lainamuotoiseksi tai pääomitukseksi, josta iso osa on menossa kehitysrahoitusyhtiö Finnfundille.

    Artikkelin aiheet
    kehitysyhteistyöleikkaukset
    irtisanomiset
    kehitysapujärjestöt
    hallitus
    kehitysyhteistyöhankkeet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria