• Palvelinkeskuksista käydään kovaa kisaa maiden välillä

    Suomessa on odotuksia saada kansainvälisten yhtiöiden tietokokonehalleja. Palvelinkeskuksista käydään kuitenkin kovaa kilpailua pohjoismaiden välillä.
    Uutiset
    12.9.201311:32
    MT toimitus

    Suurten yritysten palvelinkeskuksista käydään yhä kiivaampaa kansainvälistä kilpailua. Suomen kanssa keskuksista kilpailee erityisesti Ruotsi, jonne yhteisöpalvelu Facebook avasi kesällä keskuksen. Myös Norja on entistä vahvemmin mukana kilpailussa.

    Investointeja Suomeen houkuttelevassa Invest in Finland -organisaatiossa uskotaan, että hallituksen suunnittelema sähköveron alennus on merkittävä tekijä uusien palvelinkeskusten saamisessa Suomeen.

    ”Isoin Suomen suuntaan katsova ryhmä ovat yhdysvaltalaiset yritykset. Kun yrityksen laajentavat markkinoitaan, seuraava askel on useimmiten tulla Euroopan mantereelle. Ne katsovat kokonaisuutta”, sanoo investointien myyntiyksikköä vetävä Timo Antikainen .

    Tietotekniikkajätti Microsoft ilmoitti viime viikolla Nokia-kaupan yhteydessä perustavansa Suomeen uuden keskuksen. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan mahdollisia sijaintipaikkakuntia on vähintään kaksi. Vaihtoehtoiksi on julkisuudessa uumoiltu Oulua tai Kajaania.

    Artikkelin aiheet
    palvelinkeskus
    investoinnit
    Suomi
    teknologia
    Microsoft
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria