• Viikonlopuksi luvassa ukkosia ja viilenevää säätä – "Sunnuntaina 20 astetta taitaa olla jo mahdoton tehtävä koko Suomessa"

    Tänään Suomen etelä- ja keskiosien yli pyyhkäisee useampi ukkosrintama. Päivän mittaan muodostuu koviakin puuskia ja rankkaa sadetta.
    Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin mukaan ukkosia syntyy pitkin päivää. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
    Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin mukaan ukkosia syntyy pitkin päivää. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN 
    Uutiset
    14.8.202112:00
    STT

    "Ukkosia on syntymässä pitkin päivää. Saman kaupungin yli menee useampi ukkosnauha", Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jari Tuovinen kertoo.

    Turussa aamuyöllä riehuneet ukkoset hellittävät aamun aikana, sillä ukkosrintama liikkuu nopeasti pääkaupunkiseudulta kohti Forssaa ja Hämeenlinnaa ja sieltä edelleen Tampereen ja Lahden alueelle.

    Vaasassa on liikkunut pohjoisempi ukkosnauha, mutta sen voimakkain kohta siirtyy meteorologin mukaan aamulla merelle.

    Ukkoset yltävät loppuillasta Pohjois-Pohjanmaalle ja eteläiseen Lappiin asti, mutta sitä pohjoisemmaksi ne eivät liiku tänään.

    Kovia puuskia on jo aamun aikana havaittu Varsinais-Suomessa. Kahdessa paikassa alueella on havaittu tänään myrskypuuskia. Kemiönsaarella mitattiin 24 metriä sekunnissa eteneviä puuskia.

    Loppuiltapäivästä sää poutaantuu hetkeksi lännessä ja etelässä, mutta sateet ja ukkoset jatkuvat myös huomenna.

    "Oikeastaan koko systeemi käynnistyy uudelleen myöhemmin illalla ja ensi yönä, sillä lounaasta tulee uusi ukkosalue."

    Huomenna on pilvisempää ja lämpötilat putoavat jopa 4–5 astetta tämän päivän lukemista. Tänään lämpimintä on Oulun korkeudella, missä lämpötila nousee 22–23 asteeseen ennen sinne iskeviä ukkoskuuroja .

    "Sunnuntaina 20 astetta taitaa olla jo mahdoton tehtävä koko Suomessa. Yleisin lukema oikeastaan koko maassa on 15–18 astetta."

    Ukkosvaroitukset ovat voimassa Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa sekä laajalti merialueilla.

    Artikkelin aiheet
    ukkoset
    sääilmiö
    Jari Tuovinen
    Ilmatieteen laitos
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle