• Valtra Pohjoismaiden ykkönen viime vuonna

    Uutiset
    5.2.201415:00
    Veikko Niittymaa

    Valtra pysyi ykkösenä Pohjoismaiden traktorikaupassa viime vuonna, vaikka John Deere nousi aivan suomalaismerkin kantaan. Valtran osuus putosi runsaan prosenttiyksikön 22,7 prosenttiin viime vuonna. John Deere kohensi asemiaan ja jäi puoli prosenttiyksikköä Valtrasta.

    Traktoreiden menekki kasvoi runsaalla 200 koneella viime vuonna, kun Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan luvut lasketaan yhteen. Kaupaksi meni 11 691 traktoria.

    Markkinatilanne vaihtelee kuitenkin maittain. Suomessa ja Ruotsissa kysyntä hiipui kymmenkunta prosenttia, kun Norjassa myynti kasvoi 4 ja Tanskassa peräti 40 prosenttia.

    EU:n ulkopuolinen Norja on noussut Pohjolan suurimmaksi traktorimarkkinaksi. Viime vuonna norjalaiset hankkivat 3 810 traktoria. Kakkosena tulee Ruotsi 2 956 traktorilla, kolmantena on Suomi 2 556 rekisteröinnillä. Perää pitää Tanska, jossa ostettiin 2 369 traktoria.

    Valtra on vahva Suomen ohella Ruotsissa, joissa se oli markkinajohtaja viime vuonna. Norjassa Valtra nosti sijoitustaan yhdellä ja oli kolmas. Tanska on ollut aina vaikea markkina Valtralle. Sijoitus putosi yhdellä kuudenneksi, kun saman emokonsernin Fendt sai myyntinsä lentoon.

    John Deeren menestys nojaa Norjaan, jossa Jontikka on ylivoimaisesti suosituin merkki. Kolmessa muussa Pohjoismaassa se on kakkosena.

    New Holland ja Massey-Ferguson kisaavat kolmospaikasta. Edellisvuonna Massikka oli edellä, mutta viime vuonna osat vaihtuivat.

    New Holland on ykkönen Tanskassa ja muissa maissa kolmantena tai neljäntenä. Massikka piti täpärästi kakkossijansa Norjassa, oli kolmas Ruotsissa ja Tanskassa sekä neljäs Suomessa.

    New Hollandin kanssa samaan konserniin kuuluvan CaseIH:n parhaat meriitit löytyvät myös Tanskasta, jossa se oli kolmanneksi myydyin merkki viime vuonna. Kolmessa muussa maassa se oli tasaisesti viides.

    Viime vuoden nousija oli John Deere, joka korotti markkinaosuuttaan 2,6 prosenttiyksikköä. Myös Fendt, CaseIH ja New Holland etenivät.

    Menettäjiä olivat Valtra ja Massey-Ferguson.

    VEIKKO NIITTYMAA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Valtra
    traktorimarkkinat
    Pohjoismaat
    John Deere
    maatalouskoneet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria