• Paineet nousevat irtisanomiskiistassa, ratkaisua haetaan taustalla kiivaasti

    Keskusteluyhteys auki. Orpon mukaan hallitus ensisijaisesti jatkaa irtisanomislain edistämistä.
    Mediaa maanantaiaamuna tavannut Orpo sanoo, että tällä hetkellä hallitus jatkaa ensisijaisesti irtisanomislain edistämistä. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen
    Mediaa maanantaiaamuna tavannut Orpo sanoo, että tällä hetkellä hallitus jatkaa ensisijaisesti irtisanomislain edistämistä. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen 
    Uutiset
    22.10.201819:58
    STT

    Pahasti vereslihalle menneeseen irtisanomiskiistaan haetaan taustalla tiiviisti ratkaisua. STT:n tietojen mukaan työmarkkinakeskusjärjestöjen pöydällä on tiettävästi ollut eri vaiheissa erilaisia palasia, mutta esille on noussut erityisesti määräaikaisuuksien helpottaminen pienissä yrityksissä.

    Mistään valmista esityksestä ei kuitenkaan ole vielä yhteisymmärrystä. Kiistan taustalla on hallituksen aikomus helpottaa henkilöperusteista irtisanomista pienissä yrityksissä.

    Sovunhieronta nousi esiin, kun Verkkouutiset kertoi, että työmarkkinajärjestöiltä on tulossa hallitukselle ehdotus irtisanomislakia koskevaan kiistaan. Verkkouutisten tietojen mukaan työmarkkinaosapuolet eli SAK, STTK, Akava, EK ja Kuntatyönantajat ovat ehdottamassa hallitukselle, että irtisanomislaki korvattaisiin helpottamalla määräaikaisuuksia pienissä yrityksissä.

    STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan mukaan pienten yritysten työntekijöiden irtisanomisen helpottamista koskevan hankkeen ratkaisemiseksi on käyty erilaisia taustakeskusteluja.

    Mitään yhteisymmärrystä – puhumattakaan sopimusta – ei ole olemassa", Palola viestitti STT:lle.

    STT:n tavoittamat työmarkkinajohtajat olivat maanantaina erittäin varovaisia arvioimaan julkisuudessa, voisiko ratkaisu kiistaan löytyä määräaikaisuuksista.

    "Hyvin monista asioista on keskusteltu, mutta mitään sopimusta asiasta ei ole olemassa", sanoi työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Kuntatyönantajista.

    Irtisanomislakikiista on vienyt hallituksen ja ay-liikkeen välit kireiksi ja lakkokierre on vauhdittunut. Maanantaina JHL:n lakko näkyi monen kunnan arjessa, kun muun muassa kouluissa ja päiväkodeissa jouduttiin syömään eväitä normaalin ruokatarjoilun sijasta.

    "Vaikka tämä kiista on lähtökohtaisesti hallituksen ja ay-liikkeen välinen, se kohdistuu kuntiin nyt poliittisen työtaistelun muodossa. KT haluaa olla näissä keskusteluissa mukana, koska haluamme tietysti löytää ratkaisun tähän tilanteeseen", Jalonen sanoi.

    Ammattiliitto Pron hallitus on päättänyt asettaa ict-alalle työsaarron. Se koskee noin 10 000 asiantuntijaa ja esimiestä torstaista sunnuntaihin. Työsaarto tarkoittaa, että sen piirissä olevien yritysten tilaamia töitä ei tehdä.

    Irtisanomiskiistaan liittyen säpinää on nyt monella rintamalla. SAK:n keskeisiä vaikuttajia oli tapaamassa pääministeri Juha Sipilää (kesk.). Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto kuvaili tapaamisesta tilannekatsaukseksi.

    "Arvioitiin, minkälaisia vaihtoehtoisia tapoja tätä päällä olevaa asiaa on ratkaista. Mitään neuvotteluja ei käyty. Käytiin lähinnä tilannekatsauskeskustelu", Aalto sanoi.

    Aalto sanoo olevansa siinä mielessä vähän positiivisemmalla mielellä kuin aikaisemmin, että nyt on olemassa keskusteluyhteys pääministeriin ja maan hallitukseen.

    Mediaa maanantaiaamuna tavannut valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että tällä hetkellä hallitus jatkaa ensisijaisesti irtisanomislain edistämistä. Esitys on arviointineuvoston käsiteltävänä, minkä jälkeen se on määrä viedä eduskuntaan.

    "Toinen vaihtoehto on se, että jos joku tuo pöytään sellaisen esityksen, joka on toteuttamiskelpoinen ja jolla on vastaava työllisyysvaikutus, silloin hallitus on valmis keskustelemaan", Orpo sanoo.

    Orpo kuitenkin korostaa, että hallitus ei ole käymässä neuvotteluja.

    "Me kuuntelemme, me olemme valmiit keskustelemaan, mutta mitään neuvottelupöytää ei olla tässä avaamassa."

    Artikkelin aiheet
    irtisanomislaki
    työmarkkinat
    hallitus
    lakko
    pienyritykset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle