• Suomen Yrittäjät ehdottaa 1000–1500 euron minimipalkkaa

    Suomen Yrittäjät ehdottaa, että Suomessa luovuttaisiin työehtojen yleissitovuudesta ja otettaisiin lakiin minimipalkka, joka voisi olla 1 000–1 500 euroa kuukaudessa. Jos tätä ei saada aikaan, pitäisi edes sallia paikallinen sopiminen työpaikoilla.
    Rauno Vanhanen
    Rauno Vanhanen Kuva: Jouko Kyytsönen
    Uutiset
    9.4.201415:16
    MT toimitus

    Työehtosopimusten yleissitovuudesta tulisi luopua ja ottaa tilalle lakiin kirjattu minimipalkka, johtaja Rauno Vanhanen Suomen Yrittäjistä sanoo.

    ”Yleissitovuus on 1970-luvulta ja sen perusteet ovat murentuneet. Se heikentää työllisyyttä ja ja kilpailukykyä”, Vanhanen sanoo.

    Yleissitovuus tarkoittaa sitä, että työehtosopimusta on noudatettava myös niissä yrityksissä, jotka eivät kuulu sopimuksen allekirjoittaneeseen työnantajaliittoon. Allekirjoittaneita pitää olla noin puolet kaikista alan työntekijöistä.

    Jos yleissitovuus poistetaan, yritykset pärjäisivät paremmin kilpailussa, säilyttäisivät työpaikat ja työllistäisivät lisää, jolloin hyvinvoinnin ylläpitoon riittää enemmän rahaa, Yrittäjät uskoo.

    Lain mukaisen minimipalkan suuruus voisi olla 1 000–1 500 euroa kuukaudessa. ”Palkan pitäisi olla alle nykyisen työehtosopimusten minimipalkan, mutta niin korkea että sillä tulee toimeen”, Vanhanen pohtii.

    Suomen Yrittäjien vaihtoehto yleissitovuudesta luopumiselle on luopua työehtosopimusten ehdottomasta velvoittavuudesta. Työntekijöiden ja työnantajien tulisi saada sopia työpaikalla yhdessä työehtosopimusten määräyksistä poikkeamisesta.

    ”Tämä käytäntö on Saksassa, jossa kilpailukyky on nykyisin hyvä.”

    STTK ei näe tarvetta minimipalkkalaille. STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan mielestä yleissitovuus estää vääristyneen kilpailun yritysten välillä. ”Yritys ei voi hakea kilpailuetua palkkoja polkemalla tai muutoin työehdoista tinkimällä.”

    ”Purkamalla yleissitovuus vahvistettaisiin työelämän vastakkainasettelua.”

    Artikkelin aiheet
    minimipalkka
    työehtosopimus
    yleissitovuus
    Suomen Yrittäjät
    STTK
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle