• Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kehottaa välttämään kotimaisia eläintuotteita: "Osta vaikka ruotsalaista"

    Vihreä poliitikko ehdottaa myös muutosta ympäristökorvauksen ehtoihin.
    Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kehottaa välttämään esimerkiksi kotimaisia juustoja.
    Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kehottaa välttämään esimerkiksi kotimaisia juustoja. Kuva: Hanna Linnove
    Uutiset
    27.8.202015:10
    Matti Tuominen

    Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Otso Kivekäs (vihr.) on julkaissut Facebookissa kirjoituksen, jossa hän ottaa kantaa suomalaiseen eläintuotantoon ja kehottaa välttämään kotimaisia eläintuotteita.

    Kivekäs toteaa kirjoituksessaan, että vaikka viimeisimmän 30 vuoden ajan Itämereen kulkeutuvia päästöjä on laitettu kuriin monin tavoin kaupunkien jätevedenpuhdistuksesta alkaen, yksi osa-alue on jäänyt vaille huomiota. Tuo yksi osa-alue on hänen mukaansa Suomen maatalous.

    Vihreä poliitikko kirjoittaa, että kotimainen maatalous rehevöittää Itämerta nykyisin suunnilleen yhtä paljon kuin 40 vuotta sitten.

    "Ympäristötukea on maksettu satoja miljoonia joka vuosi, mutta päästöissä se ei näy juuri lainkaan", hän kritisoi.

    Erityiseksi ongelmaksi Kivekäs nostaa Lounais-Suomen eläintuotannon. Ongelma on siinä, että eläimiä on niin paljon, että niiden kaikki lanta ei mitenkään pysty sitoutumaan saviseen maahan, vaan merkittävä osa siitä valuu sateiden mukana puroihin, jokiin ja siitä mereen.

    Se, että pelloille levitetään lantaa, ei saa vihreältä poliitikolta ymmärrystä. Lanta pitäisi hänen mukaansa joko kuljettaa niin kauas, ettei se päädy vesistöihin tai keksiä sille muuta käyttöä.

    Kirjoituksessaan Kivekäs ehdottaa, että ympäristökorvauksen ehdoksi asetettaisiin pellolle levitettävän lannan määrä. Toisin sanoen lannan määrä pitäisi rajoittaa niin, että kyseisen pellon on mahdollista sitoa se.

    Siihen saakka, kunnes Itämeren rehevöitymisongelma on saatu ratkaistua, Kivekäs kehottaa välttämään suomalaisia eläintuotteita.

    "Jos haluat ostaa juustoa, osta vaikka ruotsalaista. Itämeri kiittää", Kivekäs toteaa.

    Lue lisää:

    Kokoomuksen Sarkomaa: "Suomen maatalous on erityinen häpeätahra"

    WWF: Suomi toiseksi paras Itämeren suojelija – Puola pahin rehevöittäjä

    Tutkijat: Maatalous kiistatta Itämeren suurin kuormittaja

    Artikkelin aiheet
    kotimaiset eläintuotteet
    ympäristökorvaus
    Itämeri
    maatalous
    Otso Kivekäs
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria