• Joulu ei näy ihan joka kaupassa

    Kaupan ala nauttii joulusesongin nosteesta, mutta ihan joka kauppaan ei joulu tule joulukuussa. Rautakaupassa joulua vietetään vasta touko-kesäkuussa.
    Kuva: Stina Haaso
    Uutiset
    6.12.201212:23
    MT toimitus

    Vaikka joulusesonki nostaa päivittäistavarakaupan myyntiä noin neljänneksellä, ihan joka kaupassa joulusta ei päästä tasapuolisesti nauttimaan.

    ”Esimerkiksi rautakauppaan joulu tulee keväällä tai kesällä, kun rakentamisen ja remontoinnin suurin sesonki on käynnissä. Suurempia sisustustavaroitakin, kuten huonekaluja, ostetaan enemmän marraskuussa, jotta ne ehtivät jouluksi kotiin”, tietää Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja .

    Täysin hiljaista ei joulukuussa rautakaupassakaan ole, vaikka remonttikiireet monessa kodissa ovatkin hellittäneet.

    ”Nyt myydään paljon pienelektroniikkaa, kuten jouluvaloja. Pukin konttiin ostetaan miehille myös paljon työkaluja.”

    Komeimmat joululuvut myynnissään tekevät perinteisesti kultasepänliikkeet, kirjakaupat, lelukaupat sekä esimerkiksi kukkakaupat.

    ”Kirjakaupoissa ja kultasepänliikkeissä joulusesonki tuplaa myynnin. Kukkakaupoissa myynti kasvaa joulukuussa 43 prosenttia.”

    Ruokakaupassa myynnin kasvu on noin viidennes. Vaikka syödyn ruuan määrä ei sinällään lisäänny, ruokaan käytetty raha kuitenkin kasvaa.

    ”Joulukuussa myydään parempia ja kalliimpia merkkejä. Perheet haluavat satsata nautintoihin, jolloin kotiin ja lahjoiksi ostetaan erityisesti herkkuja. Joulukuussa on varsinaisen joulun lisäksi itsenäisyyspäivä ja vuodenvaihde, jotka myös osaltaan kasvattavat kuukauden myyntiä.”

    Artikkelin aiheet
    joulu
    kaupan ala
    joulusesonki
    rautatavarakauppa
    kulutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria