• Finavia aikoo lomauttaa väkeään, koska koronavirusepidemia vähentää lentoja

    Säännöllinen reittiliikenne Jyväskylän, Kajaanin, Kokkolan ja Kemin lentoasemilta on peruttu kokonaan huhtikuun loppuun saakka.
    Lentojen määrä on vähentynyt esimerkiksi Helsinki-Vantaalla. LEHTIKUVA / Jussi Nukari
    Lentojen määrä on vähentynyt esimerkiksi Helsinki-Vantaalla. LEHTIKUVA / Jussi Nukari 
    Uutiset
    11.3.202017:40
    STT

    Koronaviruksen vaikutukset ovat levinneet myös lentokentille. Suomen lentokenttiä operoiva Finavia aikoo lomauttaa henkilöstöään koronavirusepidemian vähennettyä lentoja. Helsinki-Vantaan lentoasemalla sekä useilla muilla lentoasemilla lentojen määrä on yhtiön mukaan vähentynyt oleellisesti.

    Lomautukset olisivat määräaikaisia ja ne olisivat kestoltaan 12–90 päivää yksiköstä ja työtehtävästä riippuen. Yt-neuvottelut koskevat noin 950:ä henkilöä.

    Säännöllinen reittiliikenne Jyväskylän, Kajaanin, Kokkolan ja Kemin lentoasemilta on peruttu kokonaan huhtikuun loppuun saakka. Finnair on peruuttanut lentonsa manner-Kiinaan, ja Suomessa toimivat Norwegian ja Ryanair ovat rajoittaneet lentämistä joihinkin kohteisiin Euroopassa.

    Finnair on kertonut vähentävänsä kapasiteettia kotimaan ja Euroopan liikenteessä yli 20 prosentilla huhtikuussa perumalla yhteensä noin 2  400 lentoa ja vaihtamalla osalla reiteistä konetyypin pienemmäksi.

    Peruttujen kotimaanlentojen lisäksi lentoja Ouluun, Vaasaan, Joensuuhun, Kuopioon, Turkuun ja Maarianhaminaan karsitaan.

    Euroopan liikenteessä Finnair peruu lentonsa Bolognaan, Stuttgartiin, Splitiin, Uumajaan ja Venetsiaan huhtikuun loppuun asti.

    Lentoja vähennetään myös Pohjoismaihin. Vähennykset koskevat Göteborgiin, Kööpenhaminaan, Tukholmaan, Tromssaan, Trondheimiin ja Bergeniin kohdistuvia lentoja.

    Myös Tallinnaan, Hampuriin ja Moskovaan suuntautuvia lentoja karsitaan. Barcelonaan suuntautuvista lennoista karsitaan kolmannes. Pietariin ja Vilnaan lennetään huhtikuussa pienemmillä koneilla.

    Artikkelin aiheet
    Finavia
    koronavirus
    lentoliikenne
    lomautus
    Finnair
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle