• Lapset ja nuoret kertomaan tuotteen tarinaa

    Uutiset
    6.2.201515:00
    MT toimitus

    Osana kulttuuriympäristöpäiviä järjestetään kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu, jonka tarkoitus on innostaa lapsia ja nuoria vaikuttamaan kulttuuriympäristöön nyt ja tulevaisuudessa.

    Tänä vuonna kilpailun otsikkona on Kerro tuotteen tarina.

    Kilpailuun osallistutaan vähintään kahden hengen ryhminä, joiden jäsenet ovat syntyneet vuonna 1997 tai sen jälkeen.

    Ryhmä voi muodostua esimerkiksi koululuokasta, opiskelijaryhmästä, harrastusporukasta, kerhoryhmästä tai kaveriporukasta.

    Ryhmä valitsee kilpailutyötä varten teollisesti tuotetun esineen, tavaran tai muun tuotteen, jonka tarinaan haluaa tutustua tarkemmin.

    Kilpailutehtävässä selvitetään muun muassa, mitä tuotteita valmistetaan tai on valmistettu lähellä.

    Ryhmälle läheinen ja tärkeä tuote on myös voitu valmistaa missä tahansa.

    Ryhmä päättää itse, miten kertoo tuotteen tarinan ja koostaa sen valmiiksi kilpailutyöksi. Kilpailutyössä voi käyttää esimerkiksi kuvia ja kuvasarjoja, kirjoituksia, videoita, animaatioita ja sosiaalista mediaa.

    Kilpailu jatkuu 15.10.2015 asti.

    Kilpailuun osallistutaan lataamalla kilpailutyö www.europeanheritagedays.com -sivustolle.

    Jokainen kilpailutyö sytyttää yhden tähden sivustolla olevalle Euroopan kartalle.

    Voittanut ryhmä julkistetaan joulukuussa 2015 ja voittajat palkitaan vuoden 2016 kulttuuriympäristöpäivien avajaistapahtumassa.

    MT

    Osallistumisohjeet:

    http://www.rakennusperinto.fi/kulttuuriymparistopaivat/kulttuuriympariston_tekijat/fi_FI/

    kulttuuriympariston_tekijat_2015/

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kulttuuriympäristön tekijät
    kulttuuriympäristöpäivät
    lapset ja nuoret
    tuotteen tarina
    kilpailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle