• Nuoret syöväteniten ulkona

    Uutiset
    17.2.201215:00
    Tarja Halla

    Ravintolaruokailu jakaantuu hyvin epätasaisesti väestön kesken, kertoo Kuluttajatutkimuskeskuksen tuore tutkimus ruokailutottumuksista.

    Eniten ulkona syövät pari–kolmekymppiset yksin asuvat henkilöt ja lapsettomat parit. Vähiten ravintolapalveluja käyttävät yli 45-vuotiaat henkilöt. Lapsiperheet sijoittuvat näiden ääripäiden välille.

    Tutkijoiden mielestä on hiukan yllättävää, ettei tilanne näytä juurikaan muuttuneen viime vuosikymmenien kuluessa.

    Lapsettomat nuoret parit syövät entistä enemmän kodin ulkopuolella. Myös nuoret lapsiperheet ruokailevat ravintolassa aiempaa innokkaammin.

    Ikääntyvien kuluttajien ravintolatoiveita olisi tutkimuksen perusteella syytä selvittää. Ulkona syömisen useuteen vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin tulot. Mahdollisesti kyse on sekä asenteista että ravintolatarjonnasta.

    Ruokailu liikenneasemien ravintoloissa on uusi kasvava ilmiö yli 50-vuotiaiden keskuudessa. Liikenneasemat houkuttelevat ruokailijoita etenkin maaseudulla.

    Pääkaupunkiseudulla aterioidaan kodin ulkopuolella tuplasti muuta maata enemmän. Noin 40 prosenttia kaikista ulkona syödyistä aterioista liittyy työaikaan tai opiskeluun.

    TARJA HALLA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ravintolaruokailu
    nuoret
    ruokailutottumukset
    kuluttajatutkimus
    ravintolat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria