
Kansanedustaja ja Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö kirjoittaa MT:n vieraskolumnissaan, että suomalaisen ruuantuotannon tulevaisuus on turvattava.
"Siihen tarvitsemme myös uusia tuotteita ja ratkaisuja, joilla lisätä maataloutemme kannattavuutta."
Niinistön mielestä Suomessa on nojattu liikaa bulkkituotantoon maataloudessa.
"Se ei ole ollut niinkään tuottajien vaan ketjujen ja valtapolitiikan valinta. Sitä on muutettava. Ranskan kaltaisissa maissa se on aina mahdollista tehdä halvemmalla."
Kadonneet Venäjän markkinat on Niinistön mukaan korvattava hyvällä markkinoinnilla: "tarinalla pohjoisen tuotteiden erinomaisuudesta".
"Ja hyvä tarina ei voi pohjautua muuhun kuin totuuteen."
Niinistö kirjoittaa kolumnissaan maaseudun monista mahdollisuuksista, mutta hän korostaa, että niiden realisoituminen edellyttää korkealaatuista tutkimusta. Myös tukijärjestelmä ja kannustinloukut vaativat korjausta.
"Moni menettää oikeutensa työttömyysturvaan vain siksi, että on yrittäjä. Nämä kannustinloukut on purettava. Vihreät tarjoaa hallitukselle yhteistyön kättä: Perustulokokeilu olisi iso mahdollisuus maaseudun elinkeinoille."