• Puolan ruokavienti kasvoi pakotteista huolimatta

    Uutiset
    11.3.201515:00
    MT toimitus

    VARSOVA

    Puolan maataloustuotteiden vienti kasvoi viime vuonna 4,5 prosenttia.

    Hyvä tulos yllätti täysin Puolan elintarviketeollisuusinstituutin johtajan Andrzej Kowalskin, sillä maataloustuotteiden vienti Venäjälle laski 30 prosenttia.

    ”Elintarvikeviennin kohoaminen ennätykselliseen 21 miljardiin euroon ylitti kaikki odotukset.”

    ”Maataloustuotteidemme korkea laatu ja kilpailukyky ovat olleet valttejamme Afrikan ja Aasian valloituksessa”, Kowalski tähdentää.

    Elintarvikkeita vietiin Afrikkaan 670 miljoonan euron arvosta eli kaksi kertaa enemmän kuin vuotta aiemmin. Suurin hankkija on ollut Marokko.

    ”Vienti Afrikkaan rikkoo tänä vuonna miljardin euron rajan”, ennustaa ison puolalaispankin maatalousasiantuntija Michal Kolesnikow.

    Maanosaan on ostettu eniten jauhoja, joista vehnä on ollut suosituin.

    Aasiassa ykköseksi on kohonnut Hongkong, jonne sianlihan vienti kasvoi yli 100 prosentilla.

    MATTI HOVISEPPÄ

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Puola
    ruokavienti
    maataloustuote
    vienti Afrikkaan
    vientimarkkinat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria