• S-pankki ennustaa 1,6 prosentin kasvua – talouskasvu kotimaisen kulutuksen varassa

    Innokkaimmat säästäjät ovat Kehä III:n sisäpuolella sekä Oulun seudulla ja Lapissa.
    Vaikka epävarmuus maailmantaloudessa on lisääntynyt ja näkymät tummentuneet, Suomen talouskasvua kannattelee kotitalouksien kulutus.
    Vaikka epävarmuus maailmantaloudessa on lisääntynyt ja näkymät tummentuneet, Suomen talouskasvua kannattelee kotitalouksien kulutus. Kuva: LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Uutiset
    5.3.201909:51
    STT

    Suomen talous kasvaa tänä vuonna 1,6 prosenttia ja ensi vuonna 1,4 prosenttia, ennustaa S-Pankki.

    S-Pankin uuden talousennusteen mukaan Suomen talouden näkymät kuluvalle vuodelle ovat kohtalaiset. Vaikka epävarmuus maailmantaloudessa on lisääntynyt ja näkymät tummentuneet, Suomen talouskasvua kannattelee kotitalouksien kulutus.

    Kotitalouksien ostovoimaa ja kulutusta tukevat puolestaan palkankorotukset ja työllisyyden lisäys, kertoo S-Pankin pääekonomisti Timo Hirvonen. Investoinnit ja vienti kehittyvät maltillisesti.

    Suomen bruttokansantuote kasvoi viime vuonna 2,2 prosenttia.

    Kotitaloudet eivät kuluta kaikkea lisääntyneistä tuloistaan, ja kuluttajabarometrin mukaan moni harkitsee nyt säästäjäksi ryhtymistä.

    "Etenkin pääkaupunkiseudun asukkaat pitävät nykyhetkeä hyvin otollisena ajankohtana aloittaa säästäminen. Hieman yllättäen säästämisinto on ottanut reippaan harppauksen myös Pohjois-Suomessa. Tällä hetkellä Suomen kärkkäimmät säästäjät näyttäisivät löytyvän Kehä III:n sisäpuolelta sekä Oulun seudulta ja Lapista", kertoo Hirvonen.

    Korot pysyvät matalina

    Ennusteen mukaan asuntomarkkinoilla nähdään rauhallista kehitystä ja alueiden väliset hintaerot kehittyvät entiseen malliin. Asuntojen runsas tarjonta hillitsee hintojen nousua.

    Asuntovelallisten tilanne pysyy hyvänä. Keskuspankkien u-käännös rahapolitiikan kiristämisessä pitää korot matalina.

    "Suomalaiset ovat saaneet nauttia kuluvana vuosikymmenenä euroalueen matalimmista asuntolainojen koroista. Tähän ei tulossa kovin nopeaa muutosta", Hirvonen sanoo.

    S-Pankki ennustaa maailmantalouden kasvuvauhdin hidastuvan 3,4 prosenttiin tänä vuonna ja 3,2 prosenttiin vuonna 2020.

    Kasvua hidastavat tuontitullit ja poliittinen epävarmuus. Euroopassa suurimman poliittisen riskin aiheuttaa Italian hallituksen talouspolitiikka. Euroalueen näkymiä synkentävät myös brexit sekä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin väläyttelemät autojen tuontitullit.

    Positiivisia merkkejäkin maailmantaloudessa on ollut, kuten Yhdysvaltojen ja Kiinan eteneminen kohti kauppasodan päättävää sopimusta.

    Artikkelin aiheet
    S-Pankki
    talouskasvu
    Suomen talous
    säästäminen
    korkotaso
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria