• Ajokortin hinta karannut käsistä

    Ajokortin hinta on karannut käsistä. Autoliitto on arvostellut etenkin opetusluvan kallistumista. Nyt myös Autokoululiitto vaatii toimia ajokortin hinnan alentamiseksi.
    Kuva: Jarmo Palokallio
    Uutiset
    17.12.201313:25
    MT toimitus

    Ajokortin kallistuminen on vähentänyt nuorten kiinnostusta ajokortin hankintaan. Tämän vuoden alussa toteutettu ajokorttiuudistus moninkertaisti myös opetusluvalla tapahtuvan ajokortin hankinnan.

    Suomen Autokoululiiton mukaan merkittävä osa ajokortin kustannuksista maksetaan valtiolle. Liitto toivoo valtion siksi näyttävän esimerkkiä hintakeskustelussa.

    Ajokortin hinta on puhututtanut Suomessa läpi syksyn. Keskustelu kiteytyi eduskunnan juuri hyväksymään lakimuutokseen, jossa tuoretta lakia muutettiin vedoten ajokortin korkeaan hintaan.

    Autokoululiitto katsoo, että ajokortin hintakeskustelun pitäisi keskittyä kokonaisuuteen.

    ”Keskustelussa on oltu lähinnä leikkaamassa autokouluille tulevaa osuutta. Toivomme, että ahtaalle ajettujen autokoulujen lisäksi valtiokin osallistuisi talkoisiin”, Autokoululiiton puheenjohtaja Jarmo Jokilampi sanoo.

    Autokoululiitto esittää, että ajokortin kokonaiskustannuksia voitaisiin laskea muun muassa poistamalla ajo-opetuksen arvonlisävero sekä mahdollistamalla ajo-opetuksen kotitalousvähennys.

    ”Ajokortin hankkimiseen tähtäävä opetus on ainoa lakisääteinen koulutus Suomessa, josta joutuu maksamaan arvonlisäveron. Sen poistaminen laskisi ajokortin kustannuksia”, Jokilampi toteaa.

    ”Jo pelkästään näillä toimenpiteillä ajokortista perheille koituvaa kustannusta saataisiin laskettua jopa tuhat euroa”, Jokilampi laskee.

    Lisäksi ajokortin kokonaishintaa olisi mahdollista laskea karsimalla ajo-opetukseen liittyviä tarpeettomia rajoituksia. Autokoululiitto esittää muun muassa simulaattoriopetuksen määrän lisäämistä.

    Artikkelin aiheet
    ajokortti
    Autokoululiitto
    Autoliitto
    liikenneopetus
    hinta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle