• Sää jatkuu runsassateisena − lähes jokaiselle lähipäivälle on tulossa oma sadealueensa

    Suomen ylitse liikkuu sadealueita niin torstaina, perjantaina kuin sunnuntainakin. Myös lauantaina etelärannikolle saattaa yltää Suomenlahdelta oma sadealueensa.
    Yhteensä torstain ja perjantain sadealueista kertyy uutta lunta 5-20 senttimetriä.
    Yhteensä torstain ja perjantain sadealueista kertyy uutta lunta 5-20 senttimetriä.  Kuva: Jarno Mela
    Uutiset|Sää
    19.12.202408:00
    Jani Sorsa & Eetu Rimo

    Pääosin poutaisten tiistai- ja keskiviikkopäivien jälkeen lännestä on saapunut uusi sadealue, joka liikkuu torstain aikana lähes koko maan yli. Pääosin sateet tulevat lumena, mutta niiden mukana virtaa lounaasta lauhempaa ilmaa ja lämpötilat kohoavat etelässä ja lännessä plussalle. Sateen olomuoto muuttuu tällöin lumesta vedeksi ja tihkusateeksi. Välimaastossa sateet voivat tulla myös jäätävänä vesisateena - suurin riski tälle on Etelä-Karjalasta Etelä-Savoon ja edelleen Keski-Suomeen ulottuvalla alueella. Ajokeli on lähes koko maassa huono tai erittäin huono.

    Perjantaina lounaasta leviää jo uusi nopealiikkeinen sadealue, kun edellinen sadealue on vielä Lapin ja Kuolan niemimaan yllä. Myös tämän sadealueen olomuoto vaihtelee. Etelässä ja idässä sade tulee todennäköisimmin vetenä. Yhteensä torstain ja perjantain sadealueista kertyy uutta lunta 5-20 senttimetriä. Suurimmat kertymät osuvat maan keskivaiheille sekä Etelä-Lappiin jotka ovat olleet toistaiseksi maan vähälumisimpia paikkoja.

    Lauantaina sateet heikkenevät, ja suurimmassa osassa maata on verrattain poutaista ja osin myös selkeää. Suomen eteläpuolitse liikkuu sadealue, josta saattaa yltää sateita myös etelärannikolle, joten lauantaikin saattaa saada oman sadealueensa. Tästä seuraava sadealue onkin saapumassa maan länsiosaan jo sunnuntaiaamuna.

    Lauantaina sateet heikkenevät, ja suurimmassa osassa maata on verrattain poutaista ja osin myös selkeää.
    Lauantaina sateet heikkenevät, ja suurimmassa osassa maata on verrattain poutaista ja osin myös selkeää.  Kuva: Ilmatieteen laitos

    Lämpötilat ovat vaihtelevia. Etelässä lämpötilat kohoavat torstaina ja perjantaina laajalti suojan puolelle, ja lauantaina sää pakastuu uudelleen, kunnes sunnuntaina noustaan uudestaan plussalle. Pohjoisessa on tasaisempaa, ja lämpötila pysyy enimmäkseen -5 ja -15 asteen välillä. Näin ollen myös Lapin kireiden, yli 30 asteiden pakkasten jakso päättyy.

    Artikkelin aiheet
    sää ja ennusteet
    sateet
    Suomi
    Ilmatieteen laitos
    talvisää
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita