• Lähivakuutus ja Tapiola yhdistyvät

    Uudella yhtiöllä on liki kolmannes vahinkovakuutuksen markkinoista Suomessa.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    7.2.201216:23
    MT toimitus

    Tapiola ja Lähivakuutus yhdistyvät keskinäiseksi finanssiryhmäksi ensi vuoden alusta.

    Lähivakuutus-Tapiolasta lasketaan muodostuvan Suomen suurin ja vakavaraisin vakuutusryhmittymä. Uusi yhtiö jatkaa keskinäisenä yhtiönä kuten sen muodostajat.

    Uuden vakuutusyhtiön pääjohtajaksi tulee Lähivakuutuksen nykyinen toimitusjohtaja Erkki Moisander . Tapiola-ryhmän pääjohtaja Asmo Kalpala jatkaa hallituksen jäsenenä. Hän keskittyy kansainvälisiin tehtäviin.

    Uuden yhtiöryhmän keskusyksikköä ryhtyy johtamaan Vahinko-Tapiolan toimitusjohtaja J uha-Pekka Halmeenmäki . Vahinkovakuutuksen markkinoista sillä on kolmisenkymmentä prosenttia.

    Asiakasomistajat omistavat uuden vakuutusyhtiön. Heitä on puolitoista miljoonaa. Yhteistä maksutuloa kertyy miljardi euroa, kun kumppanusten maksutulot lasketaan yhteen.

    Alueille Lähivakuutus-Tapiola muodostaa perustaa 19 keskinäistä yhtiötä, jotka tarjoavat vakuutusten kokonaispalvelua sekä pankin ja sijoituksen osaamista.

    ”Viemme pankki- ja vakuutusasioinnin mahdollisimman lähelle asiakasomistajiamme”, Moisander sanoo.

    Eläke-Tapiolasta tulee kumppani työeläkkeissä. Henki-Tapiola sekä Kiinteistö-Tapiola kuluvat ryhmään kuten pankki ja varainhoito. Yhtiöryhmän palkkalistoilla on 4 000 henkilöä.

    Artikkelin aiheet
    Lähivakuutus-Tapiola
    vakuutusala
    yritysjärjestely
    Suomi
    johtaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria