• Aktian talousennuste: "Puhumme edelleen hyvistä kasvuluvuista"

    Suomi löi talouskasvussa viime vuonna Ruotsin, euroalueen ja USA:n. Aktia ennustaa lievää vauhdin hiipumista 2018 ja 2019.
    Tänä ja ensi vuonna suurimmat talouskasvua uhkaavat riskit tulevat Suomen talouden ulkopuolelta.
    Tänä ja ensi vuonna suurimmat talouskasvua uhkaavat riskit tulevat Suomen talouden ulkopuolelta. Kuva: Jukka Pasonen
    Uutiset
    12.3.201817:03
    Kimmo Lundén

    "Viime vuosi oli erinomainen", kehuu Aktian pääekonomisti Heidi Schauman Suomen bruttokansantuotteen kolmen prosentin kasvuvauhtia.

    Aktia ennusti viime vuodelle jopa 3,1 prosentin talouskasvua. Kuluvan vuoden ennusteensa Aktia piti ennallaan 2,6 prosentissa uudessa talouskatsauksessaan. Vuodelle 2019 Aktia povaa 2,2 prosentin talouskasvua.

    Aktian Schaumanin mukaan vuoden 2018 talouskasvusta yhä suurempi osa tulee kulutuksesta. Investoinnit kasvavat ennusteen mukaan tänäkin vuonna vajaat viisi prosenttia, joka jää hieman viime vuodesta.

    Kuluttajien luottamus on nyt huipussaan, ja Aktia odottaa jonkinlaista tasaantumista siihen. Sekä kulutusta että kuluttajien vahvaa luottamusta ylläpitää parantunut työllisyys: Suomessa on 60 000 työllistä enemmän kuin vuosi sitten. Koska myös tehdyt työtunnit kasvoivat viime vuonna 1,8 prosenttia, Heidi Schaumanin arvion mukaan suurin osa uusista työpaikoista on kokoaikaisia.

    Viime vuonna Suomen taloutta kiihdytti eritoten vahva vienti, mikä kasvoi 8,3 prosenttia. Vuonna 2018 vienti kasvaa, mutta hidastuneesti. Aktia ennustaa 4,9 prosentin kasvua.

    Viennin kannalta Saksan rooli on yhä tärkeämpi Suomelle:

    "Teemme sellaisia tuotteita ja laitteita, joita Saksassa tarvitaan tai Saksa vie. Niissä tuotteissa edelleen oli kyse autoista, laivoista, koneista tai laitteista"; Schauman arvioi Saksan-vientiä. Suomi vei Saksaan viime vuonna yli 700 miljoonalla eurolla.

    Viime vuoden kolmen prosentin talouskasvulla Suomi löi niin Ruotsin (2,4 %), USA:n (2,3 %) kuin koko euroalueenkin (2,3 %).

    Viime vuosi olikin maan taloushistorian korkeimpia talouskasvun piikkejä.

    Tänä ja ensi vuonna suurimmat talouskasvua uhkaavat riskit tulevat Suomen talouden ulkopuolelta. Rahapolitiikassa USA:n keskuspankki pienentää tasettaan ja nostaa asteittain ohjauskorkoa – Aktian ennusteen mukaan kolmessa portaassa.

    Aktian Schaumanin mukaan suuri kysymys onkin, kestääkö maailmantalous sen, kun keskuspankit USA:ssa ja euroalueella pyrkivät eroon pitkään jatkuneesta finanssielvytyksestään.

    Ennusteessaan Aktia on yhä "perusoptimistinen".

    Artikkelin aiheet
    Aktia
    talousennuste
    suomen talous
    Heidi Schauman
    talouskasvu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria