• HS: Vihreänä esiintyvä ja maaseutua haukkuva henkilö on valeprofiili, puolue arvelee

    Vihreät epäilevät joutuneensa vaalihäirinnän kohteeksi.
    Eduskuntavaalien lähestyminen sähköistää tunnelmaa niin toreilla kuin sosiaalisessa mediassa. Arkistokuva.
    Eduskuntavaalien lähestyminen sähköistää tunnelmaa niin toreilla kuin sosiaalisessa mediassa. Arkistokuva. Kuva: Sakari Martikainen
    Uutiset|Politiikka
    20.2.202317:03
    Suvi Jylhänlehto

    Espoolaiseksi vihreäksi itseään väittävä henkilö haukkuu Twitterissä maaseutua ja kehuu sivistyneillä kaupunkilaisilla, kertoo Helsingin Sanomat.

    Uudenmaan vihreiden toiminnanjohtaja Oskari Sundström arvelee lehden haastattelussa Jani Kuosmasen nimellä esiintyvän tilin olevan niin sanottu valeprofiili, jonka avulla joku haluaa tehdä puolueelle kiusaa.

    Vihreästä poliitikosta tapauksessa ei ainakaan ole kyse. Lisäksi lähes samanniminen henkilö ponnahti vihreiden tietoisuuteen viimeksi kuntavaalien alla.

    ”Silloin tili kuului tietojen mukaan Jaana-nimiselle henkilölle, jonka kotipaikka taisi olla Vantaa. Sukunimi oli sama”, Sundström kertoo.

    Kuntavaalien jälkeen vuonna 2021 perustettu tili oli pitkään melko passiivinen. Nyt, eduskuntavaalien alla, se on taas aktivoitunut.

    HS:n juttu: Joku haukkuu Twitterissä maaseutua vihreiden nimissä – Puolue pitää tapausta vaali­vaikuttamisena

    Lisää aiheesta
    • Suojelupoliisin mukaan verkossa tapahtuva vaalihäirintä on lisääntynyt näissä vaaleissa.

      Yle: 700 kuntavaaliehdokasta kertoo joutuneensa vaalihäirinnän kohteeksi

    • Teknologian kehitys ja sosiaalinen media ovat mullistaneet mahdollisuudet epäasiallisen vaalivaikuttamiseen ja vaalihäirintään. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

      Suomessa ei toistaiseksi merkkejä ulkopuolelta tulevasta vaalivaikuttamisesta

    • Vaalihäirintä ehdoitta kuriin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa