• THL: Puolet Suomen väestöstä on saanut ensimmäisen koronarokotteen

    Rokotuskattavuus on ensimmäisen annoksen osalta noin 50 prosenttia ja toisen annoksen osalta 12,7 prosenttia.
    Rokotuskattavuus on ensimmäisen annoksen osalta noin 50 prosenttia ja toisen annoksen osalta 12,7 prosenttia.
    Rokotuskattavuus on ensimmäisen annoksen osalta noin 50 prosenttia ja toisen annoksen osalta 12,7 prosenttia. Kuva: LEHTIKUVA / SILJA-RIIKKA SEPPALA
    Uutiset
    12.6.202115:55
    STT

    Suomessa koronavirusrokotteen ensimmäisen annoksen on saanut noin 2,77 miljoonaa ihmistä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

    Koronarokotteen toisen annoksen on saanut noin 703 000 ihmistä.

    Rokotuskattavuus on ensimmäisen annoksen osalta noin 50 prosenttia ja toisen annoksen osalta 12,7 prosenttia.

    Uusia koronatartuntoja on raportoitu tänään 114, kertoo THL. Yhteensä koronapandemian aikana Suomessa on todettu 93 774 tartuntaa.

    Artikkelin aiheet
    koronarokotus
    rokotuskattavuus
    THL
    Suomi
    koronavirus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria