• Saksalainen Curevac pettyi koronarokotteeseensa – teho vain 47 prosenttia

    Curevacin rokotetta tarvitaan pienempi annos, mikä voisi mahdollistaa nopeamman ja halvemman massatuotannon.
    Saksalaisen Curevacin koronarokotetta on tarkoitus valmistaa Ranskassa lääkeyhtiö Farevan tehtaalla. Arkistokuva on huhtikuulta. LEHTIKUVA / AFP
    Saksalaisen Curevacin koronarokotetta on tarkoitus valmistaa Ranskassa lääkeyhtiö Farevan tehtaalla. Arkistokuva on huhtikuulta. LEHTIKUVA / AFP 
    Uutiset
    17.6.202109:36
    STT

    Saksalaisen Curevacin kehittämä koronarokote on osoittautunut välianalyysissa vain 47-prosenttisen tehokkaaksi, yhtiö kertoo.

    Yhtiön mukaan teho oli sama kaikilla koronaviruksen aiheuttaman taudin vakavuusasteilla, eikä rokote vastaa onnistumiselle ennalta määritettyjä kriteerejä. Curevacin mukaan pettymyksen tuottanut tulos johtui siitä, että tutkimukseen osallistuneessa ryhmässä oli liikkeellä ainakin kolmeatoista eri virusmuunnosta. Lisäksi tulokseen vaikuttivat vaihtelevat reaktiot eri ikäryhmien välillä.

    Yhtiö kertoo ilmoittaneensa toisen vaiheen tutkimuksen tuloksista Euroopan lääkevirastolle (EMA) ja odottaa voivansa tehdä lopullisen analyysin tulevien viikkojen aikana. Tuoreeseen tutkimukseen osallistui 40 000 ihmistä kymmenestä maasta.

    "Vaikka toivoimme vahvempaa välitulosta, korkean tehon osoittaminen tässä ennenkuulumattoman laajassa virusmuunnosten moninaisuudessa on haastavaa", sanoi Curevacin toimitusjohtaja Franz-Werner Haas ja lisäsi rokotteen kokonaistehokkuuden voivan vielä muuttua.

    Heikko teho ei ole ensimmäinen takaisku, sillä yhtiön myöhäisvaiheen lääkekokeilu kohtasi aiemmin viivästyksiä. Yhtiön piti odottaa, että tarpeeksi moni koehenkilö saisi koronaviruksen aiheuttaman taudin.

    Curevac toivoi alkujaan voivansa hakea EMA:lta hyväksyntää rokotteelleen jo kuluvan vuoden toisella neljänneksellä. Nyt lääkeviranomaisilta ei odoteta vihreää valoa ainakaan ennen elokuuta.

    Saksalaisrokote pohjautuu Pfizerin ja Biontechin sekä Modernan rokotteiden tavoin mrna-teknologiaan. Nämä rokotteet sisältävät lähetti-rna:ta, jonka avulla lihassolut rokotteen pistokohdassa saadaan tuottamaan rokotteen vaikuttavaa ainetta.

    Toisin kuin kilpailevat mrna-rokotteet, Curevacin rokotetta tarvitaan pienempi annos, mikä voisi mahdollistaa nopeamman ja halvemman massatuotannon. Lisäksi rokote säilyy normaaleissa jääkaappilämpötiloissa. Esimerkiksi Pfizerin ensimmäisen sukupolven rokotteet vaativat erityiskylmät pakastimet.

    EU on varannut jopa 405 miljoonaa annosta Curevacin rokotetta.

    Artikkelin aiheet
    Curevac
    koronarokote
    mrna-teknologia
    Euroopan lääkevirasto
    rokotetutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria