• Ensi vuonna veronpalautukset voivat tipahtaa tilille jo elokuussa

    Verohallinnon mukaan palautuksia maksetaan ensi vuodesta alkaen heinäkuun ja joulukuun välisenä aikana.
    Verohallinnon mukaan palautuksia maksetaan ensi vuodesta alkaen heinäkuun ja joulukuun välisenä aikana. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Verohallinnon mukaan palautuksia maksetaan ensi vuodesta alkaen heinäkuun ja joulukuun välisenä aikana. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN 
    Uutiset
    31.10.201812:59
    STT

    Ensi vuonna veronpalautukset eivät kilahda tileille tuttuun tapaan joulun alla, vaan ne voivat pulskistuttaa veronmaksajan tiliä jo elokuussa. Verohallinnon mukaan palautuksia maksetaan ensi vuodesta alkaen heinäkuun ja joulukuun välisenä aikana.

    Uudistus vaikuttaa myös jäännösveron eli mätkyjen maksamiseen. Niiden eräpäivät ajoittuvat heinäkuun ja sitä seuraavan helmikuun välille.

    Päivämääriin vaikuttaa muun muassa se, milloin kunkin veronmaksajan verotus valmistuu ja se, onko veroilmoitukseen tehty muutoksia.

    Verohallinnossa on käynnissä monia muitakin uudistuksia. Yksi niistä on tulorekisterin käyttöönotto. Ensi vuodesta alkaen rekisteriin kirjataan palkat ja muut ansiotulot. Vuonna 2020 rekisteriin lisätään myös tiedot maksetuista eläkkeistä ja etuuksista.

    Tulorekisteriyksikön johtaja Terhi Holmström kertoo, että työnantajien on vuoden alusta alkaen toimitettava tiedot tulorekisteriin viiden päivän sisällä maksupäivästä. Sen jälkeen ne ovat tarkasteltavissa tulorekisterin sähköisestä asiointipalvelusta, johon voi kirjautua esimerkiksi pankkitunnuksilla.

    Artikkelin aiheet
    veronpalautus
    Verohallinto
    tulorekisteri
    veroilmoitus
    verotus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria