• Olkiluodon kolmosyksikköä ajetaan puoliteholla

    Reaktorin turva-automaatio laukesi tuntemattomasta syystä ja ajoi yhden säätösauvan reaktoriin.
    OL3:n reaktorissa on kaikkiaan 89 säätösauvaa. Tapahtumalla ei ole vaikutusta ydinturvallisuuteen, kertoo TVO. Arkistokuvassa kolmosreaktori vasemmalla. LEHTIKUVA / Markku Ulander.
    OL3:n reaktorissa on kaikkiaan 89 säätösauvaa. Tapahtumalla ei ole vaikutusta ydinturvallisuuteen, kertoo TVO. Arkistokuvassa kolmosreaktori vasemmalla. LEHTIKUVA / Markku Ulander.  
    Uutiset|Energia
    9.10.202415:59
    STT

    Olkiluodon ydinvoimalan kolmosyksikössä on sattunut häiriö, kertoo Teollisuuden Voima (TVO). Reaktorin turva-automaatio laukesi tuntemattomasta syystä ja ajoi yhden säätösauvan reaktoriin.

    Laitoksen tuotantoteho aleni tapahtuman seurauksena automaattisesti noin 1 200 megawattiin.

    Häiriön syyn selvittämiseksi ja vian korjaamiseksi yksikön sähköntuotantoa on laskettu häiriöohjeen mukaisesti 750 megawattiin.

    OL3:n reaktorissa on kaikkiaan 89 säätösauvaa. Tapahtumalla ei ole vaikutusta ydinturvallisuuteen, kertoo TVO.

    TVO:n viestintäpäällikkö Johanna Aho kertoi STT:lle, että häiriö tapahtui puolenpäivän maissa. Vian korjaamisen kestosta ei ole tällä haavaa vielä tietoa.

    Artikkelin aiheet
    Olkiluoto 3
    ydinvoima
    TVO
    reaktorin häiriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi