• "Maakuntien karsinta olisi hävytöntä"

    Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Matti Viialainen pitää hävyttöminä ehdotuksia kuuden maakunnan karsimisesta.
    Uutiset
    6.11.201516:22
    Juhani Viitala

    Keskusta ehdottaa 18 itsehallinnollista aluetta sosiaali- ja terveydenhuollon toimeenpanoon. Kokoomus pitää kiinni 12 alueen mallista. Hallitus hoippuu kriisin partaalla.

    Maakuntamalli on Viialaisen mielestä ainoa oikea malli sote-palveluissa. Niille pitää koota muitakin aluehallinnon tehtäviä.

    "Tämä on hyvä ehdotus pääministeriltä ja keskustalta", Viialainen kehuu MT:lle hirvijahdin keskeltä.

    Alueelliset tehtävät ovat maakuntajohtajan mielestä hajallaan ja päätöksenteko hukassa, kuten pitkään koko maassakin.

    Suomen on Viialaisen mielestä aika edetä samanlaiseen maakuntahallintoon kuten Pohjoismaissa ja muualla EU:ssa.

    "Lähipalvelut ja palvelujen läheisyys toteutuisivat."

    Viialainen antaisi maakunnille sote-tehtävät. Niille voitaisiin siirtää aluepolitiikkaa sekä elinkeinopolitiikkaa, kaavoitusta, kulttuuria ja kansainvälisyyteen liittyviä tehtäviä.

    "Tämä merkitsisi valtavaa kehityksen sysäystä maakunnissa."

    Etelä-Karjala on 130 000 asukkaineen riittävän kokoinen. Siellä on hyviä kokemuksia sosiaali- ja terveyshuollon järjestämisen mallimaakuntana.

    Viialainen puolustaa 18 maakuntaliittoa. Hän pitää ennenkuulumattomana, että kokoomus haluaa karsia niistä osan.

    Artikkelin aiheet
    maakuntamalli
    sote-uudistus
    Etelä-Karjala
    Matti Viialainen
    aluehallinto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria