• Lapsiasiavaltuutettu: Koulu eriarvoistuu

    Kuntakohtaiset erot ovat lapsiasiavaltuutetun mukaan jo niin suuret, että puhutaan luokkayhteiskunnasta. Joka kahdeksas peruskoulun päättävä poika ei osaa lukea riittävän hyvin.
    Kuva: Eija Mansikkamäki
    Uutiset
    22.1.201509:32
    MT toimitus

    Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan mukaan kuntien välillä on huomattavia eroja koulutuksen järjestämisessä ja oppimistuloksissa.

    ”Suomi on monta Suomea. Lapsen saamassa perusopetuksen määrässä on huomattavat kuntakohtaiset erot”, Kurttila sanoo.

    Hänen mukaansa ero tarkoittaa 9-vuotisessa peruskoulussa reilusti yli lukukauden välistä eroa vähiten ja eniten opetusta antavien kuntien kesken.

    Myös perusopetuksen loppuvaiheessa olevista pojista joka kahdeksas ei osaa lukea sellaisella tasolla, että pärjäisi jatko-opinnoissa tai työelämässä.

    Lisäksi perhetausta määrittää lapsen tulevaa koulutusuraa.

    Kun yhtälöön lisätään vielä vaatimukset palveluiden kuten varhaiskasvatuksen rajaamisesta, olemme pian paluumatkalla luokkayhteiskuntaan, Kurttila huomauttaa.

    Lapsiasiavaltuutetun toimiston vuoden 2015 teemana on ”Eriarvoistuva koulu?”. Valtuutettu aikoo keskittyä lapsen oikeuteen laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja toisen asteen koulutukseen. Perustana on maksuttomuus ja yhdenvertaisuus.

    Kurttila näkee ongelmina kuntien väliset erot perusopetuksen tuntimäärissä, lasten kokeman kiusaamisen ja seksuaalisen väkivallan kouluympäristöissä sekä lasten oppimistulosten heikentymisen.

    Lapsiasiavaltuutettu korostaa laadukkaan päivähoidon merkitystä lapsen kasvun ja kehityksen tukena.

    ”Yhä ratkaisevampaa on, miten tuemme lapsen kasvua ja kehitystä ennen koulun aloitusikää.”

    Myös lasten mielipiteet tulisi ottaa vahvemmin huomioon varhaiskasvatuksen ja koulun kehittämisessä, Kurttila esittää.

    Artikkelin aiheet
    koulutuksen eriarvoisuus
    Lapsiasiavaltuutettu
    Tuomas Kurttila
    perusopetus
    varhaiskasvatus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle