• Keskustan Saarikko: Päätökset puheenjohtajan jatkosta tehdään vaalien jälkeen

    Saarikon mukaan yhtä suurta ristiriitaa kuin luonnonsuojelulaissa ei ole jäljellä olevissa lakipaketeissa, eikä keskusta siten ole lähtemässä hallituksesta ennen aikojaan.
    Puheenjohtajan kannatusmittaus on huhtikuun vaalit, Annika Saarikko sanoo. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.
    Puheenjohtajan kannatusmittaus on huhtikuun vaalit, Annika Saarikko sanoo. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.  
    Uutiset|Politiikka
    8.12.202213:20
    STT–

    Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikon mielestä olisi poikkeuksellista, jos näin huono tulos kannatuskyselyssä ei poikisi puolueen sisällä kriittistä keskustelua myös puheenjohtajan asemasta. Ylen kyselyn tulos oli puolueen historian huonoin. Saarikko sanoo kuitenkin, että päätökset puheenjohtajan jatkosta tehdään vasta eduskuntavaalien jälkeen.

    ”Puheenjohtajan kannatusmittaus on huhtikuun vaalit”, hän sanoo STT:lle.

    Saarikko myöntää, että suomalaisten luottamus keskustaan ei ole koko vaalikauden aikana ollut sillä tasolla, mitä keskustalaiset olisivat toivoneet.

    Hänen mukaansa keskustassa ei ollut harhakuvitelmaa siitä, että riidat hallituksen sisällä nostaisivat puolueen kannatusta.

    ”Joskus on maksettava hinta negatiivisena julkisuutena asioista, joita pitää luovuttamattomina arvoina omassa politiikassaan. Näyttää tämän mittauksen perusteella ilmeiseltä, että eivät riitelyt ja hässäkät puolueen kannatusta ole nostamassa, mutta emme myöskään ole sellaista kuvitelleet.”

    Saarikon mukaan yhtä suurta ristiriitaa kuin luonnonsuojelulaissa ei ole jäljellä olevissa lakipaketeissa, eikä keskusta siten ole lähtemässä hallituksesta ennen aikojaan. Suomi tarvitsee vakautta, ja vaalikausi on joka tapauksessa loppusuoralla, hän sanoo.

    Saarikko arvioi, että puolue olisi voinut viestiä kirkkaammin saavutuksistaan hallituksessa. Syytä olisi ollut myös taistella voimakkaammin mielikuvia vastaan, joita hallituksista aina syntyy. Se ei hänen mielestään ole välttämättä vieläkään liian myöhäistä.

    Arvostelijat ovat kuittailleet keskustan olevan punavihreän hallituksen apupuolue.

    Keskustan kannattajia valuu etenkin kokoomukseen ja perussuomalaisiin. Saarikko sanoo, että kokoomuksen kanssa on yhteistä huoli julkisesta taloudesta.

    ”Keskeinen ero taas kilpistyy siihen, kehitetäänkö Suomea vain suurimpien kasvukeskusten vai koko Suomen näkökulmasta.”

    Artikkelin aiheet
    Annika Saarikko
    keskusta
    eduskuntavaalit
    puoluepolitiikka
    kannatusmittaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa