• Sipilä selvittää puolueiden näkemyksiä talouden remontista

    Uutiset
    27.4.201518:11
    MT toimitus

    Hallituksen muodostaminen pääsee kunnolla vauhtiin tiistaina, kun keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä valitaan virallisesti hallitustunnustelijaksi. Heti tämän jälkeen hän antaa puolueille kysymykset, joilla selvitetään puolueiden kantaa tulevan hallitusohjelman kannalta keskeisiin asioihin.

    Vastaamisaikaa on pari päivää eli vappuaattoon asti.

    Kysymysten tärkein teema on tietenkin talous. Uuden hallituksen pitää löytää yhteinen näkemys siitä, millä tavalla luodaan työpaikkoja ja huolehditaan julkisen talouden kantokyvystä tulevina vuosina.

    Keskeinen osa tätä savottaa ovat rakenneuudistukset, joista kinkkiseksi osoittautuneeseen sote-uudistukseen puolueet ovat vakuuttaneet tarttuvansa heti ensimmäisenä.

    –  Millaiseen muutokseen ja toimenpiteisiin työllisyyden ja talouden suhteen valmiutta on, ja sitten koko laaja politiikan kenttä erilaisine rakenneuudistuksineen. Kaikista näistä isoista asioista se selko pitää olla, sanoo keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen.

    Odotettavissa on myös oma osionsa ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Kysymyksiä on valmisteltu keskustan hallitusneuvotteluryhmässä, johon kuuluvat Sipilän lisäksi muun muassa puolueen varapuheenjohtajat ja eduskuntaryhmän johto.

    Sipilä on sanonut antavansa puolueille tuhdin kysymyspaketin. Sen merkitys on keskeinen, kun hän arvioi, minkä puolueiden kanssa yhteistä hallitusohjelmaa on mahdollista rakentaa. Hän on toistuvasti sanonut, että hallituskumppanit ratkeavat ohjelman perusteella, ja luottamustakin tarvitaan.

    –  Uskoisin, että sieltä tulee aika vakavia kysymyksiä. Vastausten perusteellahan hallitustunnustelija tekee arvionsa siitä, mikä on se mahdollinen pohja, Tiilikainen sanoo.

    Puolueiden vastauksia käydään läpi vappuviikonloppuna, minkä jälkeen Sipilä tapaa vielä puolueita yksitellen. Hänen mukaansa hallituspohjan pitäisi olla tiedossa ensi viikon puolivälissä.

    Tämän jälkeen alkavat neuvottelut hallitusohjelmasta.

    Artikkelin aiheet
    Juha Sipilä
    hallitustunnustelut
    talous
    rakenneuudistus
    hallitusohjelma
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle