• Oikeudenmukainen, älykäs liikenne

    Uutiset
    11.12.201315:00
    KARI PARTANEN

    Jorma Ollila veti työryhmää, jolla oli komea nimi. Kukapa nyt kehtaisi vastustaa oikeudenmukaisuutta ja älykkyyttä, perushyveitämme. Ryhmässä oli mukana johtoa liikenne- ja viestintäministeriöstä ja valtiovarainministeriöstä. Työryhmän loppuseminaari pidetään joulukuussa.

    Tuloksista skenaario numero neljä nostaa kauhunväreitä pintaan kansalaisvapauksia ajatellen.

    ”Kilometrimaksu ajan, paikan ja ajoneuvon tyypin mukaan sekä ajotavan mukaan.” Siinä työryhmän jäsenet julkituovat ajatusmaailmastaan ja tietämyksestään asioita, jotka eivät mairittele.

    Mielestäni lausumassa on kolme harhaista, suurta vääristymää. Ensimmäinen on pyyteetön ja oikeudentuntoinen teknologiausko. Toinen on lapsellinen kansalaisen parasta tavoitteleva hallintousko. Skenaario neljähän muuttaisi toteutuessaan hallinnon rippeetkin viranomaistoiminnoksi. Kolmas on varsinainen pandoran lipas.

    Menettelyhän avaisi ja laillistaisi väylän kansalaisten ”vapaan liikkuvuuden” totalitääriseen seurantaan ja ohjailuun.

    Kansalaisista kerätään jo nyt lähes kaikki tieto. Terveydestä, sairaudesta, ostokäyttäytymisestä, palkasta, työstä, mistä tahansa. Kun tähän listaan sitten lisätään yksilön ja joukkojen hallinnan täydellistävä kulunseuranta, niin kakku on valmis.

    On huomioitava, että auton paikannin antaa tietoa myös silloin, kun auto ei liiku. Paikannustiedot muodostavat metadatan, jota voivat käyttää viranomaiset, rikolliset, yritykset, järjestöt, hakkerit ja lehdistö. Dataa voidaan myydä, kaupallistaa ja jalostaa.

    Ihmeellistä on, että asiaa eivät ole heränneet pohtimaan ammattijärjestöt, kansalaisjärjestöt tai uudistusmieliset poliitikotkaan.

    Osoittaako tämä vain sen, että meidät on jo valmiiksi ehdollistettu?

    On vain aika poimia hedelmät työryhmän luomassa oikeudenmukaisuuden ja älykkyyden verhossa.

    Kari Partanen

    DI

    Sulkava

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    älykäs liikenne
    oikeudenmukaisuus
    valvonta
    Jorma Ollila
    kilometrimaksu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria