SEINÄJOKI (mt)
Poikkeustila näkyi ja tuntui eteläpohjalaisessa Untamalan kylässä 1940-luvulla. Kylään majoitettiin satoja kodeistaan pakenemaan joutuneita karjalaisia.
Kun yhdeksänvuotias Eino Vepsä saapui Ylistaron juna-asemalle äitinsä Impin ja kahden lehmän kanssa lokakuussa 1944, heidät poimi mukaansa untamalalainen kauppias ja maanviljelijä Esa Lammi.
”Saimme leivintuvasta ja kamarista asunnon. Vastaanotto oli hyvä, ja sitä se näyttää olevan edelleen”, hymyili Vepsä vieraillessaan kurkijokelaisten evakkomatkalaisten kanssa Lammin talossa. Vepsän perhe asui siellä kesään 1945 asti.
Vastaanottajina olivat Esa Lammi ja hänen Sinikka-vaimonsa; ei kuitenkaan sama Esa kuin 71 vuotta sitten, vaan kauppiaan pojanpoika.
Sotavuosien vaiheet olivat heillä hyvin tiedossa.
”Teitä on täällä rakastettu ja rakastetaan vieläkin”, totesi Sinikka Lammi matkalaisille.
Lammin talossa oli vuosien mittaan majoittunut jo lukuisia karjalaisperheitä. Sinikka Lammi kertoi 1990-luvun lopulla yhteyttä ottaneesta Irja Tuokosta (o.s. Villanen), joka oli teinityttönä saapunut Käkisalmesta Untamalaan etsimään perhettään.
”Hän oli tullut Lapuan asemalle ja lähtenyt kävelemään sieltä. Matkan varrella jossain isossa talossa emäntä oli hänet ajanut ulos sanoen, ettei kerjäläisille anneta ruokaa. Kun hän oli tullut tähän taloon, Liisa-emäntä oli häntä halannut, ruokkinut ja neuvonut, että äiti, ukki ja mummi ovat koululla ruokailemassa. Kun Irja oli tullut koulun keittolan ovelle, hänen äidiltään oli pudonnut puurolautanen lattialle. Kuolleeksi luultu lapsi saatiin takaisin.”
Lammin talossa asui jatkosodan aikana kaksi venäläistä sotavankia piharakennuksen vintillä, jota yhä ryssänkamariksi kutsutaan.
”Toinen heistä ei olisi millään halunnut lähteä pois”, Esa Lammi kertoo.
Lammin uskonnollisessa herännäistalossa eteläpohjalaisten ja karjalaisten rinnakkaiselo sujui sopuisasti.
”Saimme talosta silliä, se oli harvinaista herkkua. Kun paistoimme piirakoita, ne maistuivat myös talon väelle”, Vepsä muistelee.
Hanna Lensu