• Nordean liikevoitto kasvoi alkuvuodesta

    Kasvua ovat siivittäneet erityisesti palkkiotuotot.
    Nordean Suomen pääkonttori Helsingissä.
    Nordean Suomen pääkonttori Helsingissä. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    27.4.201710:22
    STT

    Finanssikonserni Nordean liikevoitto oli tammi-maaliskuussa 1,102 miljardia euroa, kun vuotta aiemmin se oli 1,006 miljardia. Kasvua oli 10 prosenttia.

    Konsernijohtaja Casper von Koskull arvioi, että maailmantalouden kasvu on laaja-alaisesti kiihtymässä ja kasvua on odotettavissa myös Nordean kotimarkkinoilla. Von Koskull uskoo, että merkittävät poikkeamat Pohjoismaiden kasvulukujen välillä ovat todennäköisesti kaventumassa.

    Konsernijohtajan mukaan Nordean alkuvuoden kasvua ovat siivittäneet erityisesti palkkiotuotot. Lisäksi sijoitusten arvon nousu on kasvattanut finanssikonsernin varallisuuden arvoa.

    Ensimmäisellä vuosineljänneksellä myös kulut kasvoivat edellisvuoteen verrattuna. Niitä kasvattivat muun muassa riskienhallintaan tehdyt investoinnit.

    Alkuvuonna esillä on ollut Nordean uhkaus siirtää pääkonttorinsa pois Tukholmasta, jos Ruotsin hallitus korottaa suunnitelmansa mukaan kriisinratkaisurahaston maksuja. Von Koskull sanoo tiedotteessaan, että Nordea aikoo tarkastella mahdollisuuksia muuttaa Tanskaan tai Suomeen, mutta samalla jatkaa keskusteluja Ruotsin hallituksen kanssa.

    Artikkelin aiheet
    Nordea
    liikevoitto
    palkkiotuotot
    Pohjoismaat
    finanssiala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle