• EK:n Oksala: Irtisanomisuudistuksen merkitys ei ole missään suhteessa työtaisteluiden kielteisiin vaikutuksiin

    Työnantajien keskusjärjestö vetoaa nyt sekä maan hallitukseen että palkansaajajärjestöihin sovun saamiseksi ennen lakkoja.
    Ilkka Oksalan mukaan EK:ssa tehdään parhaillaan laskelmia työtaisteluiden vaikutuksista. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
    Ilkka Oksalan mukaan EK:ssa tehdään parhaillaan laskelmia työtaisteluiden vaikutuksista. LEHTIKUVA / MIKKO STIG 
    Uutiset
    29.9.201816:45
    STT

    Hallituksen kaavaileman irtisanomisuudistuksen merkitys ei ole missään suhteessa jatkuvien ja lisääntyvien lakkojen ja muiden työtaisteluiden kielteisiin vaikutuksiin. Näin sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtaja Ilkka Oksala.

    "Hyvin nopeasti ylityökieltojen ja työnseisausten yhteenlaskettu negatiivinen vaikutus Suomen taloudelle on merkittävämpi kooltaan kuin tämä asia, josta nyt hallitus ja palkansaajajärjestöt kiistelevät", Oksala sanoo STT:lle.

    Oksala sanoo EK:n olevan huolissaan siitä, että ensi viikolla vahinkojen määrä vielä oleellisesti kasvaa siitä, mitä tällä hetkellä on jo syntynyt. Useat ammattiliitot ovat ilmoittaneet järjestävänsä keskiviikkona vuorokauden mittaisen lakon hallituksen suunnitelmaa vastaan. Toimet ulottuisivat kymmeniin toimipisteisiin ja tehtaisiin eri puolilla maata.

    EK:ssa tehdään vaikutuksista parhaillaan laskelmia, jotka julkistetaan Oksalan mukaan ensi viikolla. Työnantajien keskusjärjestö vetoaa nyt sekä maan hallitukseen että palkansaajajärjestöihin, jotta ne löytävät nopeasti kiistaan molempia osapuolia tyydyttävän ratkaisun.

    "Molemmat osapuolet tietävät kyllä ne elementit, joista ratkaisu voisi syntyä. Nyt on kysymys vain siitä, löytyykö molemmilla osapuolilla riittävästi tahtoa", Oksala sanoo.

    Artikkelin aiheet
    irtisanomisuudistus
    työtaistelu
    Elinkeinoelämän keskusliitto
    Ilkka Oksala
    talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle