• IL: Valtionjohto epäilee Venäjän iskeneen kaasuputkeen – tämä kaikki tilanteesta tiedetään nyt

    IL:n tietojen mukaan valtionjohto epäilee Venäjää sabotaasi-iskusta Baltic Connector -kaasuputkeen.
    Itämerellä on aikaisemminkin epäilty Venäjän sabotaasia Tanskassa sijaitsevaan kaasuputkeen.
    Itämerellä on aikaisemminkin epäilty Venäjän sabotaasia Tanskassa sijaitsevaan kaasuputkeen. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Politiikka
    10.10.202315:30
    Joonas Immonen

    Iltalehti kertoo lähteisiinsä vedoten, että valtionjohto ja Puolustusvoimat epäilevät Venäjän iskeneen Suomen ja Viron väliseen Baltic Connector -kaasuputkeen. Asiasta on tarkoitus järjestää iltapäivällä tiedotustilaisuus.

    Rajavartiolaitos ja Puolustusvoimat ovat tutkineet kaasuputken vaurioitumista. Kaasuputkessa havaitiin lauantain ja sunnuntain välisen yönä hieman ennen kello kahta epätavallista paineenlaskua. Sunnuntaina varmistui, että putki on vaurioitunut.

    Ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähteet kertovat Iltalehdelle, että valtionjohto on alusta alkaen pitänyt mahdollisena sitä, että Venäjä olisi kohdistanut sabotaasi-iskun Suomenlahden alittavaan kaasuputkeen. Lähteen mukaan valtionjohto epäilee nyt, että Venäjä on iskenyt kaasuputkeen.

    Marinetraffic -palvelun mukaan merivoimien ja Rajavartiolaitoksen alukset liikkuvat nyt kaasuputken lähettyvillä Suomenlahdella. Palvelun mukaan epäillyn vuotokohdan lähettyvillä liikkuu nyt merivoimien sota-alus, Rajavartiolaitoksen Turva -alus sekä merenmittaukseen tarkoitettu Kaiku -alus.

    Viron geologian tutkimuskeskuksen mukaan Suomen ja Viron välisen kaasuputken tuntumassa ei ole todettu räjähdykseen viittaavaa seismistä toimintaa, kertoo Yle.

    Tutkimuskeskuksen seismologi Heidi Soosalu kertoi Ylen mukaan Viron yleisradiolle, että seismisten asemien laitteet eivät ole rekisteröineet mitään räjähdykseen viittaavaa aikana, jolloin vuoto alkoi.

    ”Mikäli räjähdys olisi tapahtunut, sen on pitänyt olla niin heikko, että se olisi jäänyt (laitteiden) reagointikynnyksen alapuolelle. Voi spekuloida, että pystyykö niin heikko räjähdys saamaan aikaan vahinkoa”, Soosalu sanoo Ylen mukaan.

    Seismologian instituutin tutkimusjohtaja Timo Tiira vahvisti tänään Ylelle tiedon.

    ”Tosin aivan pieni räjähdys ei välttämättä rekisteröityisi, mutta isompaa räjähdystä ei ole havaittu. Vuodon tapahtuma-aikaan oli myrskyisä sää, mikä saattaa vaikuttaa siihen, että niin herkästi ei havaitakaan”, Tiira kommentoi Ylelle.

    Ylen mukaan maan kansallisesta turvallisuudesta vastaava Suojelupoliisi ei kommentoi aihetta, vaan kokonaisvastuu tiedotuksesta on siirretty valtioneuvostolle. Samoin Ylen mukaan myös vuotoa tutkinut KRP ilmoitti tiedotusvastuun olevan nyt valtioneuvostolla.

    Julkisesti toistaiseksi ei ole vahvistettu, että hallituksen iltapäivän tiedotustilaisuus liittyisi Baltic Connector -kaasuputkeen. Varmaa kuitenkin on, että tiedotustilaisuus pidetään.

    MT:n hallituslähteet kertovat, että tilaisuus järjestetään aikaisintaan kello 17.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa