Maamme hyvinvoinnin kasvu on ollut viidentoista vuoden aikana (vuodet 1995–2009) poikkeuksellisen kova. Keskimääräisen kotitalouden käytettävissä oleva tulo on kasvanut lähes 40 prosenttia eli reaalikasvu on ollut 2,4 prosenttia jokaista vuotta kohden.
Tasan eivät ole kuitenkaan ole käyneet onnen lahjat. Omaisuustulojen kasvu on ollut lähes kolminkertainen keskitulokasvuun verrattuna.
Kun otetaan huomioon se, että omaisuustulojen verotus on ansiotulojen verotusta keveämpää, on kasvuero ollut sitäkin merkittävämpi.
Oheinen taulukko kertoo osaltaan, miksi aikaisemmassa kirjoituksessani esiin tullut elintarvikkeiden kulutusosuuden kasvu on ollut viimeisen 15 vuoden aikana äärimmäisen maltillista.
Maataloudesta saatu tulo on kärsinyt suoranaisen romahduksen.
Maatalousyrittäjäperhe on kuitenkin osoittanut yrittäjyytensä hankkimalla maataloustulon korvikkeeksi muita tuloja, lähinnä tilan ulkopuolelta. Alla oleva asetelma antaa vastauksen juuri tähän.
Merkille pantavaa oheisessa taulukossa on myös valtion tuloveron muutos. Sen alenemiseen on parikin olennaista syytä.
Veroprogressio on vuosi vuodelta alentunut ja samanaikaisesti ansiotuloja on siirretty niin paljon kuin ”sielu on sietänyt” pääomatuloverotuksen puolelle.
Oheisessa taulukossa on mielenkiintoisia yksityiskohtia tulopohjan muutoksista. Siitä nähdään muun muassa vapaaehtoiseen vakuuttamiseen liittyvien korvausten olevan vuonna 2009 jo suuremmat kuin maataloustulo.
Osinkotulot ovat samanaikaisesti olleet noin kolminkertaiset maataloudesta saatuun tuloon verrattuna.
Sitäkin ”mielenkiintoisemmaksi” tämän asian tekee se, että viljelijäperheitten työpanos koko kansantalouden työpanoksesta on lähes viisi prosenttia.
Kun olen käyttänyt oheisen taulukon mukaisissa tiedoissa lähteenä Tilastokeskuksen aineistoa, on syytä todeta, että olen ”korjannut” aineistoa jättämällä omaisuustuloista pois laskennalliset nettovuokrat. Tämä siksi, että minun oikeustajuuni eikä myöskään talouden logiikkaani kuulu laskea tuloksi tuloa, jota ei ole kuin paperilla.
PAAVO JAUHIAINEN