• väestökehitys

    Uutiset
    29.5.201316:00
    MT toimitus

    Väki vähenee maaseutu-

    kunnissa. Tämä vuoden

    ensimmäisellä neljänneksellä

    Suomen 207 maaseutumaisen kunnan väestö väheni 1 571 hengellä. Vuonna 2010

    väestö väheni 4 910 hengellä, viime vuonna jo 5 686 hengellä.

    Syitä on kaksi: ihmisiä kuolee enemmän kuin syntyy ja

    muuttaa pois kunnista

    enemmän kuin kuntiin muuttaa.

    Kuolleiden määrä ylitti

    syntyneiden määrän Itä- ja

    Pohjois-Suomessa ja maa-

    kuntien reuna-alueilla jo 1970-luvulla, viimeistään

    80-luvulla. Maaseutumaisissa kunnissa kaukana keskuskaupungeista käänne tapahtui

    viimeistään 90-luvulla.

    Kuolleita on maaseutu-

    maisissa kunnissa vuosittain noin 10 000, mutta syntyneiden määrä on vähentynyt viime

    vuosina. Viime vuonna

    maaseutumaisiin kuntiin

    syntyi 7 593 lasta.

    Kunnista muuttaa pois

    vuosittain reilut 4 000 henkeä

    enemmän kuin mitä niihin muuttaa.

    Maahanmuutto tuo

    maaseutumaisiin kuntiin

    lisää asukkaita. Nettomaahanmuutto eli maahanmuuton ja maastamuuton erotus on

    maaseutukunnissa viime

    vuosina ollut noin 1 600 henkeä.

    Lähde: Tilastokeskus, Väestön ennakkotilasto ja muuttoliiketutkija Timo Aro

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    väestökehitys
    maaseutu
    Suomi
    Tilastokeskus
    muuttoliike
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle