• Keskipohjanmaa: Jätevettä vyöryy Kalajokeen 40 loka-autollista tunnissa

    Vesikolmio kertoo suurista ohijuoksutuksista suoraan Kalajokeen. Päästöt virtaavat jokeen puhdistamattomana Ylivieskan ja Nivalan tasausaltaista.
    Kuvituskuva Kalajoelta vuodelta 2021.
    Kuvituskuva Kalajoelta vuodelta 2021.  Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset|Ympäristö
    11.4.202413:08
    Katja Lamminen

    Kalajokilaaksossa jätevettä johtava ja puhdistava tukkuyhtiö Vesikolmio kertoo suurista ohijuoksutuksista suoraan Kalajokeen. Päästöt virtaavat jokeen puhdistamattomana Ylivieskan ja Nivalan tasausaltaista. Asiasta kertoo sanomalehti Keskipohjanmaa.

    Vesikolmion mukaan ohijuoksutuksen määrät ovat yhteensä jopa 400 kuutiota eli 40 loka-auton säiliötä tunnissa.

    Yhtiö kertoo, että tulvan aiheuttamat runsaat vuotovedet poikivat ongelmia Vesikolmion Nivalan esikäsittelyn pumpuille ja putkistoille.

    ”Ongelmaa tutkitaan ja sitä selvitetään parhaillaan. Runsaista vuotovesistä johtuen, joudumme pakotetusti ohittamaan tällä hetkellä Nivalan ja nyt myös Ylivieskan tasausaltailla yhteensä noin 400 m3/h. Tällä hetkellä emme pysty vielä arvioimaan ohitusten kestoa mutta tiedotamme tästä lisää, kun saamme ongelman ratkaistua”, Vesikolmion tiedotteessa kerrotaan.

    Vesikolmio Oy on tiedottanut asiasta myös viranomaisille ja pahoittelee pahoittelee ohituksista aiheutunutta haittaa.

    Tästä pääset alkuperäiseen juttuun.

    Lisää aiheesta
    • Traktori kuljettaa mursketta veden saartamalle asuinrakennukselle tulvasuojaukseksi Ylivieskassa. Henkilöautolla tontille johtavalle tielle ei ole nyt asiaa.

      Luonto | Video: Tulviva Kalajoki katkoo teitä ja motittaa asuintaloja – veden saartamia rakennuksia suojataan nyt kaikin keinoin

    • Vettä on nyt pelloilla 20-30 senttiä, mutta melkoisen loiskeen tulvavirta saa aikaan.

      Luonto | Katso video: Ilmajoen tulvapellot möyryävät merenä – ”Kyllä siellä joka vuosi joku kanootilla meloo”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä